Julkaistu 16.1.2019

Tänä talvena ei tarvetta saimaannorpan apukinosten kasaamiseen

Saimaalla on riittävästi lunta saimaannorpan pesintään nyt tammikuun lopulla. Vallitsevan lumitilanteen, sääennusteiden ja Metsähallituksen vapaaehtoisten kanssa tekemän selvityksen mukaan suurelle osalle norpista löytyy luonnonkinoksia pesäpaikoiksi.

Tavoitteena on varmistaa, että kaikilla alueilla olisi pesintään sopivia kinoksia, jotta jokainen poikanen saisi syntyä kestävän pesän suojaan eikä avoimelle jäälle. Metsähallituksen Luontopalvelut ohjaa ja koordinoi apukinosten tekoa.

– Yksittäisiä apukinoksia voidaan tehdä niille alueille, joille ei ole muodostunut luonnonkinoksia. Metsähallitus on yhteydessä vapaaehtoisiin niillä alueilla, joille on mahdollisesti tarvetta kolata yksittäisiä apukinoksia, kertoo suunnittelija Miina Auttila.

Omin päin ei kinoksia pidä lähteä kolaamaan eikä norppia saa houkutella pesimään esimerkiksi kesämökkien lähelle. Norppa aloittaa pesän teon heti, kun riittäviä kinoksia on muodostunut. Siksi rantakinosten läheisyydessä liikkumista tulee välttää. Saimaan jäillä liikkumista vaikeuttaa heikko jäätilanne, sillä paikoitellen teräsjäätä on vain muutama senttimetri.

– Saimaalle on viimeisen viiden vuoden aikana jouduttu tekemään apukinoksia, koska luonnonlunta ei ole kasaantunut riittävästi norppien synnytyskinoksiksi. Vuosina 2014– 2018 on tehty yhteensä hieman reilut 1000 apukinosta, joihin on syntynyt 264 kuuttia. Runsaan 300 paikallisen vapaaehtoisen joukko on tehnyt tämän suojelutoimenpiteen toteuttamisen mahdolliseksi. Apukinos on toimiva suojelukeino, kertoo ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta.

Lisätietoja

Apukinokset: suunnittelija Miina Auttila, Metsähallitus, puh. 040 637 6324
Saimaannorppakannan seuranta: ylitarkastaja Tero Sipilä, Metsähallitus, puh. 0400 659 668