Julkaistu 2.10.2019

Suomen suurimman tuulivoimapuiston rakentaminen alkaa Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla – Osa yli miljardin euron investointikokonaisuutta

Ilmatar Energy on aloittanut Suomen suurimman tuulivoima-puiston rakentamisen Piiparinmäellä, Pyhännän ja Kajaanin alueella. Tuulivoimahankkeen rakennustyöt työllistävät suoraan ja välillisesti yli 500 henkilötyövuoden verran. Alun perin Metsähallituksen hankekehittämä Piiparinmäen tuulivoimapuisto tuottaa seuraavan 30 vuoden ajan merkittäviä kiinteistövero- ja vuokratuloja niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti.

Ilmatar Energy rakentaa Piiparinmäen tuulivoimapuiston vuosina 2019–2021 täysin ilman valtion tukea, ja se alkaa tuottaa sähköä jo vuonna 2020. Teknologiayhtiö Google on sitoutunut ostamaan noin 60 prosenttia Piiparinmäen tuulivoimapuiston tuotannosta Haminan datakeskuksensa tarpeisiin, kuten Ilmatar Energy julkisti 20. syyskuuta.

Ilmatar Energy vastaa tuulivoimapuiston rakentamisesta, Ilmatar Service puolestaan puiston teknisistä ja kaupallisista toiminnoista. Hankkeen rahoittaa Glennmont Partners, yksi Euroopan suurimmista puhtaaseen energiaan keskittyvistä rahastoyhtiöistä. Kyseessä on Glennmontin ensimmäinen investointi Pohjoismaihin. Kun huomioidaan Googlen lisäinvestointi Haminan datakeskukseen ja sen taustalla olevat sähkönostosopimukset kahdesta, vielä rakentamattomasta tuulivoimapuistosta, nousee kokonaisinvestointi Suomeen reilusti yli miljardiin euroon.

”Googlen Haminan datakeskuksen kaltaiset energiaintensiiviset investoinnit hakeutuvat yhä enemmän kustannustehokkaimman energiamuodon eli uudella tuulivoimalla tuotetun sähkön perään. Olemme erittäin iloisia, että voimme olla edesauttamassa tätä investointia Suomeen. Piiparinmäen hankkeella on merkittävät vaikutukset Kainuun alueen talouteen: tuulivoimapuisto luo rakennusvaiheessa satoja työpaikkoja, takaa kunnille ja valtiolle merkittäviä kiinteistövero- ja vuokratuloja seuraavien vuosikymmenten ajan sekä tuo investointeja infrarakentamiseen ja yli 40 tuulivoimalaa pysyvästi Suomeen.”, iloitsee Kalle Pykälä, Ilmatar Windpowerin hallituksen puheenjohtaja ja toinen perustaja.

Kokonaisuudessaan Piiparinmäen tuulivoimapuisto tuottaa uutta vihreää energiaa Suomen sähköverkkoon 211 MW nimellisteholla.

”Valtion maille rakennettava, Metsähallituksen valmistelema tuulivoimapuisto tuottaa valmistuttuaan Suomen sähköverkkoon yli 700 GWh puhdasta sähköä vuosittain. Se on sähköntuotantokapasiteetiltaan lähes kaksi kertaa suurempi kuin tämän hetken suurin puisto. Piiparinmäen vuosituotanto riittäisi kattamaan jokaisen Suomessa olevan yksiön sähkönkulutuksen.”, Pykälä havainnollistaa.

Ilmatar osti Piiparinmäen hankeoikeudet Metsähallitukselta kesäkuussa 2018.

“Uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksien lisääminen on osa Metsähallituksen ilmasto-ohjelmaa. Olemme olleet hankekehittämässä yli kymmentä prosenttia vuoden 2019 alkuun mennessä Suomeen asennetusta tuulivoimakapasiteetista.” Metsähallituksen va pääjohtaja Tuomas Hallenberg kertoo.

”Aloitimme Piiparinmäen tuulivoimahankkeen kehittämisen jo vuonna 2012 ja nyt rakentamispäätöksen myötä pitkäjänteinen työ kantaa hedelmää. Hankkeella on suuria positiivisia taloudellisia vaikutuksia sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.”, Hallenberg jatkaa.

Kajave Oy investoi hankkeeseen rakentamalla tuulipuistoon sähköverkkoliittymän. ”Koemme erinomaisena, että voimme olla osaltamme mahdollistamassa kotimaisen uusiutuvan energian tuotantoa”, Kajaven toimitusjohtaja Heikki Juntunen toteaa.

Lisätietoja
Kalle Pykälä, hallituksen puheenjohtaja ja perustaja, Ilmatar Windpower Oyj, kalle.pykala@ilmatar.fi, 040 900 5309

Mikko Toivanen, rakennuttamisjohtaja ja perustaja, Ilmatar Windpower Oyj, mikko.toivanen@ilmatar.fi, 050 059 5471

Tuomas Hallenberg, va. pääjohtaja, Metsähallitus, tuomas.hallenberg@metsa.fi, 040 528 6069

Heikki Juntunen, toimitusjohtaja, Kajave Oy, heikki.juntunen@kajave.fi, 050 551 0466

Ilmatar Energy
Ilmatar Energy operoi tuulivoimatuotannon arvoketjun jokaisella osa-alueella, projektikehityksestä ja hankkeiden rakennuttamisesta pitkäaikaiseen sähköntuotantoon sekä tekniseen ja taloudelliseen hallinnointiin Ilmatar Servicen kautta.

Ilmatar Energy ja Ilmatar Windpower omistavat 1 GW hankeportfolion. Ilmatar Windpower Oyj on perustettu 2011 ja sen omistavat yrityksen perustajat, yksityiset rahoittajat ja yrityksen johto.

Metsähallitus
Metsähallitus on monipuolisen biotalouden edelläkävijä. Olemme valtion liikelaitos, jonka hallinnassa on kolmannes Suomen pinta-alasta. Hoidamme ja kehitämme vastuullisesti valtion omistamia maa- ja vesialueita siten, että ne hyödyttävät mahdollisimman hyvin koko yhteiskuntaa.

Kajave Oy
Kajave Oy palvelee asiakkaitaan sähkön jakelussa Kainuun ja osittain Pohjois-Pohjanmaan verkkoalueella. Yhtiö vastaa verkkoalueellaan sähkön toimittamisesta, sähköverkon rakennuttamisesta, käytöstä ja kunnossapidosta sekä näihin liittyvien palvelujen ostosta.

Kajave on osa Loiste-konsernia. Loiste-konsernin omistavat Kajaanin kaupunki, Sotkamon kunta ja Kanerva Energia Oy.