Julkaistu 19.7.2021

Suomen Rangereiden talkoolaiset kunnostavat Kivitunturin rakenteita heinäkuun lopussa – leirillä osallistutaan myös kansainvälisen The World Ranger Day -päivän viettoon

Savukoskella sijaitsevalla Kivitunturin alueella järjestetään heinäkuun lopussa Suomen Rangereiden talkooleiri. Noin 20 talkoolaista ympäri Suomea kokoontuu rakentamaan pitkoksia ja köysikaiteita, merkitsemään luontopolkua, kantamaan pitkospuulankkuja, kaatamaan puita parkkipaikan laajennuksen tieltä, asentamaan Retkietiketti-opasteita taukopaikoille ja korjaavat näköalatasanteen kaiteita. Lisäksi, jos aika antaa myöten, rakennetaan kaksi uutta moottorikelkkauran siltaa.

Järjestyksessään kymmenes Suomen Rangereiden talkooleiri järjestetään 26.-30.7.2021 Savukosken Kivitunturin alueella. Talkooleirin työpäivät ovat erilaisia ja monenlaista työtehtävää sisältäviä. 

Leirin lopussa osallistutaan virtuaalisesti Maailman rangeripäivän (The World Ranger Day) viettoon muistamalla maailmalla työtehtävissään menehtyneitä rangereita ja suojelualueiden työntekijöitä.

Lisätietoja:
Leirin vastuuhenkilö Vesa-Matti Hillberg, Metsähallitus, Luontopalvelut, puh. 040 821 0409
Suunnittelija, Suvi Kauhanen, Metsähallitus, Luontopalvelut, puh. 0206 39 4200