Julkaistu 11.6.2019

Suomen luonnon päivää juhlitaan jälleen elokuun viimeisenä lauantaina

Suomen luonnon päivää juhlitaan tänä vuonna 31.8.2019. Vuodesta 2013 asti vietetty juhlapäivä kannustaa juhlimaan hienoa luontoamme! Vuoden 2019 Suomen luonnon päivä täyttyy tapahtumista ja retkeilevistä ihmisistä, joiden eväsreput pullistelevat mustikkapiirakoita. Ulkoiluntäyteinen päivä rauhoittuu, kun tuhannet suomalaiset nukkuvat yönsä ulkona.
Sisäministeriön suosituksesta Suomen luonnon päivänä 31.8.2019 Suomi liputtaa luonnolleen jo kolmatta kertaa.
Sibeliuksen opeilla rakennetaan lasten luontosuhdetta
Suomen luonnon päivän tunnus 2019Tiesitkö, että Suomen arvostetuin säveltäjä Sibelius kantoi mukanaan tulitikkurasiaa, johon hän oli kerännyt mukaansa palan suomalaista metsää? Näin hänellä oli taskussaan pieni rasia, jonka sisältöä nuuhkaisemalla saattoi karata kirjoituspöydän ääreltä takaisin suomalaisten honkien suojaan. Näillä kansallissäveltäjämme opeilla päiväkodit ja koulut kannustetaan luontoon merkkipäivää edeltävällä viikolla.
Sibeliusboksi on helppo ja toiminnallinen tapa tutustua luontoon ja keskustella siihen liittyvistä muistoista. Muistoja ja tunteita herättäviä paloja luonnosta kerätään tulitikkuaskiin. Kaikkien esineiden täytyy mahtua askiin, joten esineet pitää valita huolella. Sibeliusboksin keräämiseen voi yhdistää keskustelun esimerkiksi muistoista, tulevaisuuden luonnosta, villiruoasta, terveydestä tai luontosuhteesta yleensä.
Nuku, retkeile ja ole luonnossa – bongaa tapahtumavinkit kartalta
Suomen luonnon päivä ja sitä edeltävä viikko saa kymmenet tuhannet suomalaiset ulos ja luontotapahtumiin ympäri Suomen. Koko viikko halataan puita osana Puunhalausviikkoa. Suomen Partiolaiset järjestävät Suomen suurimman metsäseminaarin, Johtajatulet. Kymmenet luomutilat avaavat ovensa ja kutsuvat kylään. Suomen luontokeskus Haltiassa järjestetään Erämessut.
Luonnon juhla huipentuu iltanuotioille, kun Suomen Latu haastaa suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona omatoimisesti tai telttahotelleissa eri puolilla Suomea, esimerkiksi Kiilopäällä tai Oittaalla. Suomen luonnon päivän tapahtumakartta, jonne jokainen voi ilmoittaa luontotapahtumansa, avautuu kesäkuun alussa.
Lisätietoja:

Palvelupäällikkö Joel Heino, joel.heino8at)metsa.fi, puh. 040 621 0673