Julkaistu 3.3.2021

Solbölen tutkimusmetsässä Raaseporissa tehdään hoitohakkuuta metsurityönä

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Solbölen tutkimusmetsässä Raaseporin Lökuddenissa tehdään metsänkäsittelyä noin hehtaarin kokoisen kokeen alueella. Metsurityönä poistetaan ylispuita pyökki- ja tuijametsiköistä. Poistettavat puut ovat pääasiassa kuusia.

Koealueella on lahokaviosammaleen esiintymiä, joten ennen hoitohakkuiden aloittamista alueelle on haettu lausunto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY).

− ELY ohjeisti lajiesiintymien huomioimisen koealueella sekä jättämään käsittelysuunnitelman luoteisosasta pienen osan pois. Poistimme sen kokeen käsittelysuunnitelmasta ja kävin merkkaamassa ulkopuolelle jäävän osan maastoon, kertoo tutkimusinsinööri Kaija Puputti Luonnonvarakeskuksesta.

Hakkuissa huomioidaan luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa ja laji- ja elinympäristöt. Tämän vuoksi kuolleet puut ja maapuut jätetään koskemattomiksi ja niiden vahingoittamista vältetään.

− Metsuri aloittaa manuaalihakkuun tuijien ja pyökkien vapauttamiseksi kuusien alta maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Poistettavista ylispuista kertyy arviolta 60 m3 puutavaraa, kertoo tiimiesimies Ilkka Korhonen Metsähallitus Metsätalous Oy:stä.

Tutkimusmetsien – myös Solbölen – koealueiden metsänkäsittelyjen toteuttamisesta vastaa Metsähallitus Luken ohjeistuksen pohjalta.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, tiimiesimies Ilkka Korhonen,
ilkka.korhonen@metsa.fi, 0206 395 221
Luonnonvarakeskus, tutkimusinsinööri Kaija Puputti, 0295 322 840