Selkälokin liikkeistä saatu tutkimustieto tarjoaa tärkeää taustaa merituulivoiman vastuulliseen suunnitteluun. Metsähallituksen tekemät luontoselvitykset ja GPS seuranta auttavat tunnistamaan lajin keskeiset ruokailualueet, lentokorkeudet ja reitit – tiedot, jotka ovat välttämättömiä, kun merituulivoimaa kehitetään luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen. Tässä artikkelissa lintututkija Martin Hedén kertoo, millaista seurantatutkimusta hankealueella tehdään ja miten kenttätyö tukee kestävää merituulivoiman rakentamista.
Metsähallitus toteuttaa hankekehittäjänä ympäristövaikutusten arviointiin sisältyvät laajat ympäristöselvitykset ja on tilannut ne ympäristökonsultti Sitowiseltä varmistaakseen, että hankkeet suunnitellaan vastuullisesti ja luonnon monimuotoisuus huomioiden. Yksi keskeisistä selvityskohteista on selkälokki, maailmanlaajuisesti uhanalainen lokkilintu, jonka pesimäalue ulottuu Ruotsin itärannikolta Suomen kautta aina Vienanmerelle.
”Selkälokki (Larus fuscus fuscus) on luokiteltu maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi IUCN:n punaisella listalla. Kannan kooksi arvioidaan alle 20 000 paria, ja se pesii Ruotsin itärannikolta Suomen kautta itään aina Vienanmerelle saakka. Noin 75 % koko maailman kannasta esiintyy tasaisesti jakautuneena Ruotsin ja Suomen välillä. Pesimäkauden jälkeen lokit aloittavat pitkän muuttomatkan kohti talvehtimisalueitaan Victorianjärven ympäristössä ja Itä‑Afrikassa”, kertoo Martin Hedén.
Tuorein arvio on vuodelta 2019 15000 paria (Linnut -vuosikirja 2024), ja tässä puhutaan nimenomaan nimialalajin selkälokista Larus fuscus fucsus. Selkälokkeja itsessään on paljon enemmän. Suomessa näistä pesii hieman yli 5000 paria (Linnut -vuosikirja 2024)
Korkean resoluution seuranta paljastaa yksityiskohtaisia liikemalleja
Selkälokin käyttäytymistä tutkittiin varustamalla kuusi Maakallassa ja Ulkokallassa pesivää aikuista lintua kevyillä, aurinkokennolla toimivilla Ornitela‑lähettimillä vuonna 2025. Lisäksi kuusi lintua merkittiin Raahen saaristossa. Selkälokki on Raahen saariston Natura‑alueen suojeluperuste, ja lajin liikkeiden, pesimämenestyksen ja käyttäytymisen ymmärtäminen on keskeistä alueen luonnonarvojen turvaamisessa sekä merituulivoiman ympäristövaikutusten arvioinnissa. Lähettimet tallentavat lintujen sijainnin, lentokorkeuden ja nopeuden viiden minuutin välein, mikä tuottaa tarkkaa tietoa lintujen päivittäisistä liikkeistä.
Gps‑seurantaa tehdään yhteistyössä Maanahkiaisen merituulihankkeen hankekehittäjän kanssa. Hankkeiden välillä vaihdetaan tutkimustietoja ja jaetaan tutkimusalueet, jotta päällekkäisiä selvityksiä ei tarvitse tehdä. Yhteistyö vähentää merkittävästi ihmiskontaktia selkälokkikolonniassa, koska molemmat hankekehittäjät eivät tee erillisiä maastokäyntejä samoille alueille, vaan hyödyntävät yhteistä dataa. Lintuja on seurattu koko pesimäkauden ajan, niiden muuttomatkalla Itä‑Afrikkaan ja takaisin. Kaikki yksilöt selvisivät pitkästä muuttomatkasta, ja nyt aletaan saamaan myös toisen seurantakauden aineistoa.
Mitä tulokset kertovat
Selkälokin ruokailualueiden, lentoreittien ja lentokorkeuksien tunteminen on keskeistä, jotta merituulivoimahankkeet voidaan suunnitella niin, että vaikutukset linnustoon jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Tämä tieto auttaa sijoittamaan voimalat mahdollisimman lintuturvallisesti ja tukee sekä uusiutuvan energian tavoitteita että luonnon monimuotoisuuden suojelua.
”Selkälokkia tutkitaan tässä hankkeessa sen taantuvan kannan ja ruokailukäyttäytymisen vuoksi. Laji on hyvin pelaginen ja voi ruokailla jopa 100 kilometrin päässä pesästään, lentäen pitkiä matkoja lähes päivittäin. Koska Maakallassa on suuri pesimäyhdyskunta ja Ulkokallassa pienempi, on suunnittelun kannalta erittäin tärkeää ymmärtää, missä tärkeimmät ruokailualueet sijaitsevat ja mitä alueita linnut käyttävät enemmän tai vähemmän, jotta riskejä voidaan välttää. Myös lentokorkeudet vaihtelevat, mikä on tärkeä huomioitava tekijä”, sanoo Martin Hedén.
Vuoden 2026 pesimäkauden analyysi valmistuu myöhemmin ja tarkentaa kokonaiskuvaa entisestään. Tulokset tukevat Metsähallituksen tavoitetta kehittää merituulivoimaa vastuullisesti ja luonnon ehdoilla.
Pelaginen laji on laji, joka elää ja liikkuu pääasiassa avomerellä, kaukana rannoista ja mantereesta. Sana tulee kreikan sanasta pelagos, joka tarkoittaa avomerta.
Pelagiset lajit:
-
- viettävät suurimman osan ajastaan merellä
- ruokailevat kaukana rannikosta
- voivat liikkua pitkiä matkoja päivittäin
Selkälokki on hyvä esimerkki: se voi ruokailla jopa 100 kilometrin päässä pesästään ja viettää suuren osan ajastaan avomerellä.