Julkaistu 9.3.2021

Saaristomeri vapautuu vieraspedoista

Metsähallituksen ja Suomen riistakeskuksen yhteistiedote

Supikoiran ja minkin järjestelmällinen sekä kustannustehokas poistaminen merkittäviltä saaristolinnuston pesimäalueilta on laajentunut vuoden 2020 aikana lähes koko eteläiselle Saaristomerelle. Työtä tukevat Metsähallitus ja Suomen riistakeskuksen SOTKA-vieraspetohanke. Paikalliset asukkaat ovat vastaanottaneet hankkeen hyvin.

Saaristomerelle on yhdessä paikallisten maanomistajien ja metsästysoikeuden haltijoiden kanssa muodostettu hoitoalueita, joilla minkit ja supikoirat pyritään poistamaan järjestelmällisesti.

“Tavoitteena on jatkuva yhteistyössä tehtävä luonnonhoito, joka hyödyttää alkuperäistä lajistoa, erityisesti linnustoa. Ammattimaisesti toimivat pyytäjät ovat ratkaisu saariston vieraspeto-ongelmaan”, kertoo luonnonsuojelupäällikkö Pekka Heikkilä Metsähallituksesta.

Paikallisten kiinnostus  on ollut suurta, kun tieto minkin ja supikoiran poistamiseen saatavasta avusta on kiirinyt saaristokyliin. Monet ovat todenneet seuranneensa vuosia vieraspetojen esiinmarssia ja samanaikaista lintujen vähenemistä. Paikallisten kautta on pyyntityöhön saatu apuja myös venekuljetusten ja paikallistuntemuksen kautta.

“Kaikkein tärkeintä on, että paikalliset ovat avanneet mahdollisuuden pyytää minkkejä ja supikoiria hallinnoimillaan alueilla. Näin saaristoon on voitu muodostaa järkeviä pyyntikokonaisuuksia, kiittää SOTKA-vieraspetohanketta koordinoiva Mikko Toivola Suomen riistakeskuksesta.

Kentälle resursseja

Saaristomerellä on pitkään tehty vieraspetojen poistoa vapaaehtoisvoimin, mutta ammattilaisia ei ole voitu pyyntityössä laajasti hyödyntää. Pyynnin vaikuttavuus on ollut tärkeillä alueilla heikkoa.

Vieraspetojen aiheuttamien haittojen torjunta on nyt nostettu tärkeimpien luonnonhoitomuotojen joukkoon saaristossa, mikä mahdollistaa tehopyynnit. Ympäristö- ja riistahallinnon yhteistyönä on vuoden 2020 alusta alkaen kanavoitu kentälle resursseja, joilla pyyntityötä on voitu laajentaa saariston ulkovyöhykkeiltä kohti sisempää saaristoa.

“Aikaisemman muutaman viikonlopun sijaan on voitu käyttää enemmän aikaa muodostettujen hoitoalueiden kartoitukseen ja pyynnin suunnitelmalliseen toteutukseen”, toteaa Tommy Arfman, joka on vieraspetopyytäjä ja Saaristoluonnon hoito- ja suojeluyhdistys (SLHSY) puheenjohtaja.

SLHSY vastaa pyyntien käytännön toteutuksesta SOTKA-vieraspetohankkeessa ja Metsähallituksen hallinnoimilla luonnonsuojelualueilla. Toiminta laajenee lisää vuonna 2021.

Koirapyynnin tavoitteena nollasaalis

Sekä minkkiä että supikoiraa pyydetään Saaristomerellä erityisesti tähän pyyntimuotoon koulutetuilla koirilla. Ensimmäisen hankevuoden aikana saariin tehtiin noin 500 pyyntikäyntiä. Saaliiksi saatiin 22 minkkejä ja 42 supikoiraa.

“Jatkuvan pyyntityön tarkoituksena on päästä tilanteeseen, jossa saalis olisi mahdollisimman lähellä nollaa. Jos saalista tulee vuosittain tasaisesti tärkeimmiltä lintualueilta, pyynti ei ole vaikuttavaa”, Arfman toteaa.

Pyynnin yhteydessä saadaan tietoa eri pienpetojen esiintyvyydestä saaristossa. Esimerkiksi saukon vahvasta levittäytymisestä saaristoalueille on saatu uutta vahvistettua havaintotietoa.

Lisätietoja

Mikko Toivola, riistapäällikkö, Suomen riistakeskus; puh. 029 431 2341, mikko.toivola@riista.fi

Pekka Heikkilä, luonnonsuojelupäällikkö, Metsähallitus, puh. 04 08312874, pekka.heikkil@metsa.fi

Tommy Arfman,  puh. 040 589 1799,  tommy.arfmanA@soderlangvik.fi