Julkaistu 20.3.2023

Ruunaan retkeilyalueen maastopalvelut paranevat seuraavan kolmen vuoden aikana

Eduskunta on myöntänyt Metsähallitukselle 800 000 euroa Ruunaan retkeilyalueen maastorakenteiden ja opastuksen parantamiseen sekä kalastuksen vaatimiin rakenteisiin. Työt käynnistyvät tulevana kesänä ja jatkuvat aina vuoden 2025 loppuun saakka. 

– Rahasumma, jonka valtio sijoittaa kansallispuistoihin ja retkeilyalueisiin, palautuu yhteiskunnalle monikertaisesti takaisin paikallisena yritystoimintana ja työpaikkoina. Ruunaan retkeilyalueelle tehtiin viime vuonna reilut 64 000 käyntiä. Kävijöiden rahankäytön kokonaistulovaikutus oli 3,8 miljoonaa euroa ja 34 henkilötyövuotta. Iso merkitys yhteiskunnalle on myös sillä, että kävijöiden terveys ja hyvinvointi kohenevat luontoretkien ansiosta, virkistyskäyttöpäällikkö Matti Hovi Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.

Rahoitus on myönnetty Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien hoitoon. Parannamme esteettömiä palveluja kunnostamalla Neitikosken esteettömän reitin, laiturit ja tulentekopaikat. Siikakoskelle rakennetaan uusi kalastuslaituri, esteetön tulentekopaikka ja käymälä sekä Siikakoskenniskalle noin 150 metrin mittainen esteetön reitti. Lisäksi Neitikosken ja Siikakosken pysäköintialueet tullaan kunnostamaan.

– Metsähallitus ja alueen yrittäjät ovat panostaneet jo pitkään esteettömiin palveluihin. Tällä on merkitystä liikuntarajoitteisille, muille erityisryhmille, lapsiperheille ja vanhenevalle väestölle, projektipäällikkö Anne Kekkonen kertoo.

Isoja yksittäisiä korjauskohteita ovat Neitijoen ja Neitipuron sillat. Lisäksi Ruunaan retkeilyalueella uusitaan sisääntulo-opasteita, reittiviitotuksia ja tulentekopaikkoja. Reittejä kunnostetaan ja kestävöidään sekä niiden varrella olevia pieniä siltoja ja pitkospuita uusitaan. Murrookoskelle johtavan tien kulutuskerros uusitaan sekä ohituspaikat ja pysäköintialue kunnostetaan. Pyöräilijöiden iloksi on suunnitteilla uusi maastopyöräilyreitti.

Suurimmat rakennusurakat tullaan kilpailuttamaan ja pienemmät työt hoidetaan Metsähallituksen omana työnä. Maastotöiden käynnistymisestä tiedotetaan maastokyltein, Ruunaan retkeilyalueen Luontoon.fi-sivuilla sekä Facebook-sivulla.

– Viimeisimmän kävijätutkimuksen (vuodelta 2017) mukaan Ruunaan retkeilyalueen suurimman kävijäjoukon muodostavat 35–44-vuotiaat, joista suurin osa tulee melko läheltä, Kuopion–Joensuun alueelta. Toivomme, että palvelujen parantuessa myös Kolin kansallispuiston matkailijat löytävät Ruunaan yhdeksi vierailukohteekseen, projektipäällikkö Anne Kekkonen jatkaa.

Lisätietoja:

Anne Kekkonen, projektipäällikkö, Metsähallitus, Järvi-Suomen Luontopalvelut,  puh. 0206 394 134
Matti Hovi, virkistyskäyttöpäällikkö, Metsähallitus, Järvi-Suomen Luontopalvelut, puh. 0206 396 811

Ruunaan retkeilyalue (luontoon.fi)

Ruunaan retkeilyalueen kävijätutkimus (julkaisut.metsa.fi)