Julkaistu 23.1.2018

Raaseporin rauniolinnan uusi vuokralainen valittu

Snappertunalainen yritys Snappup on valittu Raaseporin rauniolinnan vuokralaiseksi. Yrityksen hoidossa on lipunmyynti sekä linnaan liittyvät opastukset ja tilaisuudet.

Ravintolan ottavat hoidettavakseen Michael Björklund, Pontus Berglund ja Sampo Sade. Sopimus on tehty useammalle vuodelle. Raaseporin kesäteatterin alue ei sisälly nyt vuokrattavaan kokonaisuuteen.

Metsähallitus haki avoimella haulla yrittäjää, yritystä tai yhdistystä. Valintakriteereinä olivat asiakasnäkökulma, tuotteistaminen, palvelukokonaisuus ja taloudelliset näkökulmat.

– Valinnassa arvioitiin hakijat eri kriteereiden mukaan usean asiantuntijan voimin. Snappup osoittautui hakemuksessa ja neuvotteluissa vahvimmaksi mm. vuokratarjouksen, myynnin ja markkinoinnin sekä verkostoitumisen osalta, sanoo aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.

Raaseporin rauniolinnassa vierailtiin 75 000 kertaa vuonna 2016. Linna on yksi lippulaivoista alueen matkailulle.

– Tulemme keskittymään palvelujen kehittämiseen, elämyksiin ja muihin tuotteisiin linnan kävijöille. Kävijäkunta tulee laajentumaan erilaisten tapahtumien avulla. Tärkeä työväline on verkostoituminen erilaisten yritysten ja yhteistyökumppanien kanssa, myös kansainvälisesti. Visiona on tehdä linnasta toiminnasta mahdollisimman elävää, jolloin se aktivoi yrityksiä ja kulttuuria alueella, sanoo Thony Wickström Snappupista.

Lisätietoja:
Aluejohtaja Henrik Jansson, puh. 0400 328 759, henrik.jansson(at)metsa.fi