Julkaistu 8.7.2022

Porista löytyi Satakunnan tiettävästi ainoa suolayrttiesiintymä ja äärimmäisen uhanalainen kuoriaislaji

Suolayrtti, merenrantojen suolamaan kasvi, on Satakunnassa harvinaista herkkua. Tiettävästi jäljellä on vain yksi esiintymä. Jos sekin häviää, uhanalaistuvat myös monet hyönteiset. Toimittajat ovat tervetulleita tutustumaan lajilöytöihin.

Vaatimattoman näköinen pieni kasvi hiekkarannalla.
Suolayrtti. Kuva: Aila Tarvainen.

Esiintymä ilahdutti aluetta inventoivaa Metsähallituksen suunnittelijaa Aila Tarvaista.

”Suolayrtti on yksivuotinen. Se on varsin erikoisen näköinen, möyheä kasvi, jonka lehdet ovat suomumaisia. Sen pienen pieniä kukkia tuskin huomaa, eikä ihme. Kasvi kasvaa korkeintaan 15 senttimetrin mittaiseksi. Siemen on vain millimetrin kokoinen ja sen itävyys romahtaa jo vuodessa, ja siemenpankki on lyhytaikainen”, kertoo Tarvainen.

Maankohoaminen ja umpeutuminen uhkatekijöinä

Niityn tila muuttuu maankohoamisen seurauksena uhaten suolayrttiä (Salicornia perennans). Maankohoaminen aiheuttaa niityn kuivumista ja kasvittomien suolalaikkujen pienenemistä näiden jouduttua vähitellen irti meriveden vaikutuspiiristä.

”Toinen merkittävä syy on rantakasvillisuuden umpeutuminen. Kasvi viihtyy vähäkasvisissa laikuissa. Vielä 1950-luvulla suolayrtti on kattanut laajoja alueita etupäässä Yyterin lietealueilla. Tarvitaan siis jatkuvaa laidunnusta”, sanoo Tarvainen.

Vaikka suolayrtti viihtyy miltei kasvittomilla laikuilla, ovat suolayrttikasvustot ja niiden muodostamat suolakot tärkeitä myös hyönteisille, kuten kovakuoriaisille ja perhosille.

Hyönteisten näkökulmasta suolakot ovat hyvin ainutlaatuisia ja jopa vaarallisia elinympäristöjä. Useat kovakuoriais- ja perhoslajit ovat kuitenkin erikoistuneet näihin muuttuviin ja häiriöitä kohtaaviin, maantieteellisesti hyvin pirstoutuneisiin avoimiin tulvarantoihin. Nämä lajit ovatkin Suomen nykyisissä oloissa ajautuneet nurkkaan erikoistumisensa ja vaateliaisuutensa seurauksena; todella monet ovat uhanalaistuneet.

Porista löytyi myös äärimmäisen uhanalaista kyrmymerimyyriäistä

Metsähallituksen suunnittelija Heli Vainio lohduttaa, että Porin alueella näyttäisi kuitenkin olevan mahdollisuuksia vaikuttaa näiden lajien säilymiseen.

”Tänä vuonna Porista löytyi toisesta paikasta äärimmäisen uhanalaista kyrmymerimyyriäistä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen inventoinneissa”, Vainio paljastaa.

Vajaan sentin mittainen hoikka kovakuoriainen.
Kyrmymerimyyriäinen. Kuva: Heli Vainio.

Kaikkiaan tätä näyttävää kyrmymerimyyriäistä (Bledius spectabilis) eli ’’suolakoiden sotilasta’’ on nyt havaittu Suomessa neljässä paikassa: kahdessa paikassa Porissa ja lisäksi Ahvenanmaalla ja Hangossa.

”Tällä lajilla on päänsä yläpuolella suurenmoinen keihäs ja se kaivaa suolakoiden hienoon hiekkaan tai saveen nerokkaita käytäviä itselleen ja jälkeläisilleen. Laji on lisäksi eräänlainen indikaattorilaji, sillä usein sen löytyminen tarkoittaa myös muiden vaativien kuoriaislajien viihtymistä alueella”, hehkuttaa Vainio.

Lisätietoja

  • Aila Tarvainen, suunnittelija, Metsähallitus, p. +358406190291, aila.tarvainen@metsa.fi
  • Heli Vainio, suunnittelija, Metsähallitus, p. +358405787289, heli.vainio@metsa.fi

Helmi-elinympäristöohjelman tunnus.