Julkaistu 5.6.2020

Nuoret halusivat taimenistutukseen – ennätysmäärä hakijoita Kuhmossa, Suomussalmella ja Koillismaalla

Kainuun ja Koillismaan valtion mailla on metsänistutus täydessä vauhdissa. Nelisenkymmentä koululaista ja metsäalan harjoittelijaa sai Metsähallituksesta mieleisen kesätyönpaikan ja ovat istutushommissa yhdessä metsureiden ja metsäpalveluyrittäjien kanssa.

Erityisesti tänä vuonna on ollut paljon hakijoita, kaikki halukkaat eivät päässeet töihin. Suomussalmelle, Kuhmoon ja Koillismaalle oli yhteensä yli sata hakijaa, mutta ja paikan sai vajaa 40 henkilöä. Koululaisten istutustyötä ohjaavat Metsähallituksen metsurit sekä metsäalan opiskelijat, jotka ovat opintoihin liittyvässä harjoittelussa.

Kesätyöntekijöiden työmaaturvallisuuteen kiinnitetään tänä vuonna erityistä huomiota.
”Istutustyömaalle kulkemisessa suositaan autoissa normaalia väljempää matkustamista. Työmailla työskennellään ulkoilmassa riittävien turvavälien päässä toisista, kertoo metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen.

Koillismaan metsänhoitoesimies Marjaana Ahokummulla on monien vuosien kokemus nuorista istuttajista. Hän kertoo, että kokemukset nuorista kesätöissä ovat kokonaisuutena positiivisia. ”Suurin osa nuorista omaksuu istutustekniikan ilahduttavan nopeasti. Osalle kesäaamujen aikaiset herätykset sekä työn fyysisyys tulevat yllätyksinä, mutta silti sovitut työt on tehty ja työhön suhtauduttu asiaankuuluvalla vakavuudella. Monille istutustyö on yhden kesän kesätyö, mutta sopii joukkoon neljättäkin kesää istuttamaan haluavia.”, jatkaa Ahokumpu.

”Kokonaisistutusmäärä Pohjanmaa- Kainuun alueella on tänä vuonna yli 8 miljoonaa tainta. Keväällä on ollut haasteita männyn taimien saannissa, sillä taimitarhoilla ollut paljon tuhoja. Tämän takia istutusta siirtyy keväältä syksylle.”, kertoo metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen.

Lisätietoja Pohjanmaa-Kainuun alueelta:
Metsähallitus Metsätalous Oy, metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen, p. 0206397324

Lisätietoja paikkakunnittain:
metsänhoitoesimies Marjaana Ahokumpu, p. 040-631 6177 (Koillismaa)
metsänhoitoesimies Mari Pyykkönen, p. 0206396031 (Suomussalmi)
metsänhoitoesimies Hanna Karppinen, p. 020639 6351 (Kuhmo ja Sotkamo)
metsänhoitoesimies Aarni Tolonen, 040- 1490 028
(Kajaani, Puolanka, Vaala, Ristijärvi, Hyrynsalmi, Paltamo)
metsänhoitoesimies Markku Honkanen, p. 040- 485 8804 (Keski- Pohjanmaan alue)

——————————————————————————————————————————————

Metsähallituksen tehtävänä on varmistaa, että kaikilla – myös tulevilla sukupolvilla – on mahdollisuus nauttia luonnosta ja sen luomasta arvosta. Uuden puusukupolven kasvu varmistetaan sekä siemenkylvöllä että istuttamalla vuosittain parikymmentä miljoonaa männyn- ja kuusentainta valtion metsiin. Noin viidennes valtion metsistä uudistuu luontaisesti.
Metsähallituksen tehtävänä on varmistaa, että kaikilla – myös tulevilla sukupolvilla – on mahdollisuus nauttia luonnosta ja sen luomasta arvosta. Uuden puusukupolven kasvu varmistetaan sekä siemenkylvöllä että istuttamalla vuosittain parikymmentä miljoonaa männyn- ja kuusentainta valtion metsiin. Noin viidennes valtion metsistä uudistuu luontaisesti.