Julkaistu 19.11.2019

Napapiirin retkeilyalueelle valmistui uusi silta

Metsähallitus on ahertanut suositulla Napapiirin retkeilyalueella Rovaniemellä eduskunnan myöntämän erillismäärärahan turvin retkeilyrakenteita kuntoon. Nyt valmistui uusi ja komea silta Könkäänsaaren ja Kielosaaren väliin.

Sillan rakentamisen alkuvaihetta suosi vähäsateisen kesän jäljiltä Raudanjoen matala vesi. Urakan loppuvaiheessa taivas toi lisähaastetta vesisateen muodossa ja ilma pakkasen. Vesisade nostatti vedenpintaa ja pakkanen jäädytti vettä rakentajien työtä hankaloittamaan.

Vaikeuksista huolimatta uusi silta saatiin tehtyä, ja nyt 26 metrinen silta on aukaistu. Sillan kansilankkuihin ja kaiteisiin tarvittiin noin 300 metriä puutavaraa. Tukiarkut ja kannatinniskat tehtiin järeämmästä puutavarasta.

Kolmena viime vuotena reittirakenteita on uusittu Könkäänsaaresta ja Kielosaaresta, ja uusia kestäviä rakenteita pitkin pääsee Karhukummun laavulle saakka. Jos rahoitus järjestyy, on ensi vuonna suunnitelmissa uusia suoluontopolun ja Könkäiden polun huonokuntoiset pitkospuut Vaattunkilammelle saakka.

Huippusuositun alueen käyntimääräthän ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Viime vuonna Napapiirin retkeilyalueelle tehtiin yli 90 000 käyntiä. Saapa nähdä, tehdäänkö Napapiirin retkeilyalueella taas vuosittainen käyntiennätys. Alue on erityisen suosittu päiväretkikohde.

Napapiirin retkeilyalueen kunnostukset on saatu tehtyä eduskunnan myöntämällä erillisrahoituksella.

Lisätietoa:
Kenttäpäällikkö Olli Vainio, puhelin 0400 925074