Julkaistu 23.6.2021

Myrsky teki rajua tuhoa Kylmäluoman retkeilyalueella Taivalkoskella – puita nurin myös muissa pohjoisen retkikohteissa

Alkuviikon myrskyt ovat tehneet pahaa jälkeä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun suosituissa retkeilykohteissa. Pahin tilanne on Taivalkoskella Kylmäluoman retkeilyalueella. 

Myrsky iski tiistaina hurjalla tavalla Kylmäluoman retkeilyalueelle Taivalkoskella. Puita on kaatunut koko alueella valtavia määriä. 

Leirintäalueen rakennusten päälle on kaatunut puita ja lähes kaikki rakennukset ovat kärsineet vähintään kattovaurioita. Puita kaatui myös asiakkaiden autojen päälle, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. 

Alue oli jonkin aikaa motissa, mutta myöhään tiistai-iltana tie saatiin auki. Raivaustyöt on aloitettu tänään. Leirintäalueen sähköt ovat edelleen poikki.  

Kylmäluoman retkeilyalue on toistaiseksi suljettu. Alueella riittää raivattavaa vielä pitkään. 

Tuhoja myös muissa retkikohteissa – retkeilijöitä kehotetaan varovaisuuteen 

Myrsky riepotteli pahoin myös Rokuan kansallispuistoa. Alueella on runsaasti kaatuneita puita, joista osa on konkelossa, eli ne saattavat vielä kaatua. Puita on sekä teillä että patikointi- ja maastopyöräreiteillä. Maastossa tuleekin noudattaa erityistä varovaisuutta. Rokuan huoltoreittien raivaustyöt on aloitettu ja tuhojen laajuutta selvitellään parhaillaan. 

Pienempiä myrskytuhoja on syntynyt myös muissa retkeilykohteissa. Hossan luontokeskuksen läheisyydessä karavaani- ja mökkialueella on paljon puita nurin, mutta aineellisia tuhoja syntyi vähän. Hossan, samoin kuin Syötteen ja Oulangan kansallispuistoissa retkeilyreiteille on kaatunut puita, joiden raivaaminen vie aikaa. 

 

Lisätietoja:  

Kylmäluoma:

Pekka Veteläinen, suunnittelija, Metsähallituksen Luontopalvelut, pekka.vetelainen@metsa.fi, p. 0400 321 453 

Sari Alatossava, puistonjohtaja, Metsähallituksen Luontopalvelut, sari.alatossava@metsa.fi, p. 040 801 4044

Rokua:

Pekka Hautala, luontovalvoja, Metsähallituksen Luontopalvelut, pekka.hautala@metsa.fi, p. 040 015 9781