Julkaistu 23.6.2020

Metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on kielletty myös retkeilykohteissa

Metsähallitus muistuttaa, että metsäpalovaroituksen aikana avotulenteko on kielletty, ja se tarkoittaa, että se on kielletty myös retkeilykohteissa. Tarkista aina ennen maastoon lähtöä varoitusten voimassaolo.

Tulta ei siis saa tehdä metsäpalovaroituksen aikana edes kansallispuistojen ja muiden retkeilykohteiden valmiilla tulentekopaikoilla. Ruohikko- tai metsäpalovaroituksen aikana tulenteko on sallittu niissä vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla sekä autiotupien ja kämppien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen. Mutta niissäkin tulenteko saatetaan kieltää paikkakohtaisesti.

Metsäpalovaroituksen aikana myöskään risukeittimien käyttö ei ole sallittua niistä aiheutuvan kipinöintivaaran vuoksi. Älä käytä kertakäyttögrilliä. Se kuormittaa ympäristöä, eikä ole luvallinen ruohikko- tai metsäpalovaroituksen aikana.
Ota mukaan eväät, joita ei tarvitse lämmittää tulella tai käytä retkikeitintä. Retkikeitintäkin tulee käyttää vain turvallisissa olosuhteissa palamattomalla alustalla.

Muistutamme vielä, että sytyttäjä vastaa aina tulenteon turvallisuudesta. Toimitaan siis kaikki vastuullisesti. Tällä tavalla säästämme luontoa ja pelastuslaitoksen resursseja. Metsähallitukselle kuuluu valtion maiden maastopalojen jälkivartiointi. Se on pois esimerkiksi retkeilijöiden hyväksi tehtävästä työstä.

Tarkista aina maastoon lähtiessäsi ensin onko ruohikko- tai metsäpalovaroitus voimassa Ilmatieteenlaitoksen sivuilta osoitteesta www.fmi.fi/varoitukset

Lisätietoa vastuullisesta retkeilystä: www.luontoon.fi/retkietiketti