
Luvanvaraisten tuotteiden, kuten kerkkien ja pakurin, osalta luomulainsäädäntö muuttui vuoden alussa. Jatkossa maanomistajan, jonka mailta kerätään luvanvaraisia luomukelpoisia tuotteita, tulee itse hankkiutua luomusertifioinnin piiriin ns. perusmallin kautta. Metsähallitus Metsätalous Oy haki ja sai tänä keväänä luomusertifikaatin keruutuotteille Lapin alueelle.
Metsähallitus jatkaa luomutuotteisiin liittyvää yhteistyötä 4H-liiton omistaman Youngfour Oy:n kanssa. Youngfour myy luvanvaraisten luonnontuotteiden luomukeruukarttoja Lapin talouskäytössä oleviin monikäyttömetsiin. Kartat kattavat noin 2,7 miljoonan hehtaarin alueen.
Jokaisenoikeudella voi kerätä luomukelpoisia luonnontuotteita
Metsähallitus on ollut mukana luomukeruualueiden sertifikaatissa jo parikymmentä vuotta. Niin kutsutun selvittäjämallin kautta valtion mailta voi edelleen kerätä luomukelpoisia jokaisenoikeudella kerättäviä tuotteita, kuten metsämarjoja. Youngfour Oy hoitaa myös näiden tuotteiden luomukeruukarttojen myynnin.
Luomukeruualueiden sertifiointijärjestelmä on perustettu vastaamaan yritysten ja markkinoiden tarpeita. Sertifioituihin alueisiin sisältyy valtion maiden lisäksi myös muiden maanomistajien alueita. Youngfour Oy:n ylläpitämiä selvittäjämallin luomukeruualueita on jokaisessa manner-Suomen maakunnassa, yhteensä 6,9 miljoonaa hehtaaria.
Luomukeruukarttoja myydään vain luomuvalvonnassa oleville yrityksille riippumatta siitä, onko kyseessä luvanvarainen vai jokaisenoikeudella kerättävä luonnontuote. Luvanvaraisiin keruutuotteisiin kerääjät tarvitsevat aina lisäksi maanomistajan luvan. Valtion monikäyttömetsissä se tarkoittaa Eräluvat-palvelusta ostettavaa luonnontuotelupaa.
Lisätietoja
Lisätietoa luonnontuoteluvista: Luonnontuoteluvat Metsähallituksen monikäyttömetsiin
Luonnontuotelupien ostaminen: Eräluvat-verkkokauppa
Luomukeruukarttojen ostaminen: Youngfour Oy
Yhteyshenkilöt
Antti Maukonen, Metsähallitus Metsätalous Oy, puh. 020 639 5040, etunimi.sukunimi(at)metsa.fi
Eija Vuorela, Youngfour Oy, puh. 040 715 1820, etunimi.sukunimi(at)4h.fi