Julkaistu 21.5.2026

Metsähallitus rohkaisee kaikkia retkelle – lastenrattailla ja pyörätuolilla pääsee yhä useampaan retkikohteeseen

Kansainvälistä esteettömyyspäivää vietetään tänään torstaina 21.5.2026

Metsähallitus kannustaa aloittelevia retkeilijöitä, lapsiperheitä ja erilaisia liikkumisen apuvälineitä käyttäviä tutustumaan esteettömään palvelutarjontaan Luontoon.fissä ja suuntaamaan kesän retkille kansallispuistoihin ja muihin retkikohteisiin. Nyt liki jokaisessa Suomen kansallispuistossa on esteettömiä reittejä ja retkeilyrakenteita. Viime vuosina reittejä ja palveluja on parannettu niin, että liikkuminen on aiempaa helpompaa kaikille retkeilijöille yhä useammassa retkikohteessa.

”Moniin suosittuihin kohteisiin on rakennettu leveämpiä pitkospuita, kivituhkapäällysteisiä reittejä, uusia taukopaikkoja ja kalastuslaitureita. Tavoitteena on, että luonnossa liikkuminen olisi mahdollista kaikenikäisille ja -kuntoisille”, kertoo virkistyskäytön erityisasiantuntija Laura Lehtonen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Suolla on leveä lankkupolku, jota pitkin kulkee kaksi retkeilijää. Toinen kävellen ja toinen pyörätuolilla.
Kurjenrahkan kansallispuisto. Kuva: Jari Salonen.

Esteettömät ja vaativat esteettömät reitit sopivat myös helppoja reittejä etsiville ja aloitteleville retkeilijöille

Esteettömät reitit luokitellaan esteettömiksi ja vaativiksi esteettömiksi reiteiksi. Esteettömän reitin tavoitteena on palvella retkeilijää ja helpottaa retkeilyä aina lähtöpisteestä saakka. Niiden palveluihin kuuluvat esteettömät pysäköintialueet, reitit, rakenteet sekä kuivakäymälät, jotta retkeily olisi mahdollisimman mutkatonta ja kaikkien retkeilykokemusta tukevaa. Joissakin retkikohteissa on parannettu rakenteiden värityksen kontrastia sekä suunniteltu opasteet niin, että ne palvelevat näkövammaisia ja heikkonäköisiä retkeilijöitä.

Viime vuonna valmistuneita ja kunnostettuja esteettömiä reittejä ovat:

Esteettömiä reittejä on melkein kaikissa Suomen kansallispuistoissa, kuten nämä:

Ennen retkeä kannattaa tarkistaa ajantasaiset tiedot kohteen sivuilta Luontoon.fistä. Kannattaa muistaa, että vaikka reittejä ja taukopaikkoja on parannettu, sääolosuhteet ja maaston vaihtelut voivat vaikuttaa kuljettavuuteen. Esteettömien reittien esittelyt koskevat lumettoman ajan retkeilyä.

Jos epäröi luontoon lähtemistä, voi ottaa yhteyttä vaikkapa Metsähallituksen yhteistyöyrityksiin, jotka tarjoavat opastettuja retkiä luontoon. Myös yhteisöt ja yhdistykset järjestävät ohjattuja retkiä.

Esteettömät palvelut Luontoon.fissä

Lisätietoja

  • Virkistyskäytön erityisasiantuntija Laura Lehtonen, puh. 0400 172 572, Metsähallitus, Luontopalvelut
  • Virkistyskäytön erityisasiantuntija Saija Salo, puh. 040 668 5286, Metsähallitus, Luontopalvelut

Aiemmin uutisoimme

Somevideoita