Julkaistu 13.5.2019

Metsähallitus myönsi kultaisen ansiomerkin rouva Jenni Haukiolle

Metsähallitus luovutti tänään 13.5. Flooran päivänä kultaisen ansiomerkin rouva Jenni Haukiolle. Rouva Haukio on toiminnallaan ja esimerkillään innostanut suomalaisia luontoon, lisännyt luonnon arvostusta sekä edistänyt puupohjaisten innovaatioiden tunnettuutta.

160-vuotisjuhlavuotenaan Metsähallitus halusi osoittaa kunnioitustaan rouva Jenni Haukiolle myöntämällä hänelle Metsähallituksen kultaisen ansiomerkin. Rouva Haukio vastaanotti merkin Flooran päivän juhlallisuuksissa Suomen luontokeskus Haltiassa.

”Rouva Jenni Haukio on toiminut aktiivisesti ja oma-aloitteisesti luonnon lähettiläänä sekä toiminnallaan että esimerkkinsä voimalla. Hän on muun muassa ollut Suomen luonnon päivän suojelija päivän vieton ensimmäisestä vuodesta 2013 lähtien. Tämä on merkittävällä tavalla auttanut päivää vakiintumaan yhdeksi suomalaisten rakkaista juhlapäivistä ja saamaan siitä liputuspäivän”, Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen sanoi ansiomerkin luovutuspuheessaan.

Metsähallitus arvostaa myös rouva Jenni Haukion kiinnostusta kestäviin ja innovatiivisiin puupohjaisiin tuotteisiin. Tästä hyvänä esimerkkinä on hänen suurta huomiota herättänyt pukunsa Linnan juhlissa 2018. Puku oli valmistettu 100-prosenttisesta koivusta tehdystä Ioncell-kankaasta. Puvun kangas tehtiin osana Aalto-yliopiston tutkimusta.

Rouva Haukio on myös yhdessä puolisonsa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa kunnioittanut läsnäolollaan Suomen 40. kansallispuiston Hossan avajaisia sekä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden Suomen luonnon päivän juhlaa Teijon kansallispuistossa.

”Rouva Haukio on myös aktiivisesti viestinyt eri kanavissa Suomen luonnon ainutlaatuisuudesta ja kestävästä luonnonvarojen käytöstä, sekä ilmaissut huolensa lasten ja nuorten vieraantumisesta luonnosta. Hänen luontoaiheiset runonsa koskettavat meitä tunnetasolla. Olemme varmoja, että tämän ansiosta suomalaiset arvostavat luontoamme ja luonnonvarojamme yhtä enemmän”, pääjohtaja Hyttinen sanoi.

Metsähallitus on 160 vuoden ajan hoitanut valtion maita ja vesiä varmistaen, että ne säilyvät tuleville sukupolville. Juhlavuonnaan Metsähallitus lupaa entistä enemmän tekoja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen estämiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kerromme näistä yhä parempaa tulevaisuutta rakentavista vastuullisista ja kestävistä teoista somekanavissamme aihetunnisteella #160kestäväätekoa.

Tule mukaan juhlimaan ja seuraa meitä!

  • Instagram: @metsahallitus_forststyrelsen
  • Facebook ja Twitter: @metsahallitus