Metsähallitus muistaa vuosittain hopeisin ja kultaisin ansiomerkein vaikuttajia ja yhteistyökumppaneita, jotka edistävät toiminnallaan luonnonvarojen kestävää hoitoa, käyttöä ja suojelua.
Flooran päivä 13.5. on Metsähallituksen syntymäpäivä, joka pohjautuu pitkälle historiaan 167 vuoden taakse. Tänä vuonna Metsähallitus luovutti seitsemän kultaista ansiomerkkiä Flooranpäivän sidosryhmätilaisuudessa 19.5.2026 Helsingissä.
Metsähallituksen kultaisen ansiomerkin saivat:
Leena Arpiainen, neuvotteleva virkamies
Leena Arpiainen on toiminut maa- ja metsätalousministeriössä Metsähallituksen tulosohjaajana vuodesta 2017 alkaen. Leena on omalla jämäkällä toimintatavallaan nostanut Metsähallituksen tulosohjausprosessin uudelle tasolle.
Hän on osaava taloushallinnon ammattilainen ja luotettava yhteistyökumppani. Leenan kanssa työskentely on sujuvaa, keskustelevaa ja mutkatonta. Leenan kanssa löytyy aina yhteinen eteenpäin vievä ratkaisu asioihin.
Johanna Buchert, pääjohtaja
Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Johanna Buchert on edistänyt pitkäjänteisesti ja rakentavasti Metsähallituksen ja Luonnonvarakeskuksen välistä yhteistyötä. Omassa roolissaan hän on toiminut metsäsektorin vastuullisena ja arvostettuna puolestapuhujana sekä tuonut päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun tueksi tutkimukseen perustuvaa, riippumatonta tietoa. Hänen panoksensa on vahvistanut tiedepohjaista keskustelua sekä Metsähallituksen toimintaedellytyksiä metsäsektorilla.
Jouni Kemppainen, emeritus päätoimittaja
Jouni Kemppaiselle myönnetään Metsähallituksen kultainen ansiomerkki hänen pitkäaikaisesta ja merkittävästä panoksestaan luonnonvarojen ja metsien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvän yhteiskunnallisen keskustelun edistämisessä.
Kemppainen on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran suomalaisessa mediassa, mukaan lukien merkittävät tehtävät Yleisradiossa, Elinkeinoelämän keskusliiton viestintäjohtajana sekä Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtajana. Viimeksi hän toimi Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajana vuosina 2016–2026. Hänen päätoimittajakaudellaan lehti vahvisti asemaansa valtakunnallisena keskustelufoorumina koskien monia Metsähallituksellekin keskeisiä teemoja, kuten metsien hoitoa ja biotaloutta, alueiden käyttöä, luonnon monimuotoisuutta sekä taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden yhteensovittamista. Näitä aiheita on lehdessä käsitelty laaja-alaisesti, kriittisesti ja yhteiskunnallista ymmärrystä lisäten.
Kemppainen tunnetaan journalistina, joka on edistänyt vastuullista, faktapohjaista ja eri näkökulmat huomioon ottavaa julkista keskustelua välillä ristiriitojakin herättävistä aiheista sekä luonut edellytyksiä rakentavalle vuoropuhelulle. Kemppainen on myös ottanut vahvasti kantaa esimerkiksi alueellisen kehityksen sekä vaikuttavien ilmastotoimien puolesta. Hänen pitkä ja monipuolinen uransa kertoo poikkeuksellisen vahvasta panoksesta yhteiskunnallisesti merkittävien kysymysten käsittelyssä ja median roolin vahvistamisessa osana suomalaista demokratiaa.
Ville Kopra, toimitusjohtaja
Ville Kopra, Versowood Oy:n toimitusjohtaja, on kehittänyt omistamansa Versowood Oy:n ja Versowood Group ‑konsernin määrätietoisella ja henkilökohtaisella työpanoksellaan Euroopan mittakaavassa merkittäväksi sahatavaran tuottajaksi ja jatkojalostajaksi. Perheyhtiö on kasvanut systemaattisesti yritysostojen ja orgaanisen kasvun kautta ja vakiinnuttanut asemansa Euroopan kahdenkymmenen suurimman sahatavaran tuottajan joukossa.
Sahatavaran ohella konsernin monipuoliseen tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa pylväät, siltaelementit, erilaiset liimapuutuotteet, puupaneelit, pakkausmateriaalit sekä kaapelikelat. Versowoodin osaaminen kattaa laajasti koko arvoketjun. Erityisen hyvä esimerkki tästä ovat liimapuutuotteet, joiden osalta konserni tarjoaa asiakkailleen myös suunnittelupalveluja sekä projektikohtaisesti räätälöityjä ratkaisuja. Konsernin vahvasta puurakentamisosaamisesta kertoo konkreettisesti lokakuussa 2025 valmistunut yhtiön keskuskonttori Versola.
Ville Kopra on omilla kasvoillaan tuonut kestävää metsätaloutta koskevaa tietoa aktiivisesti ja uskottavasti julkiseen keskusteluun. Menestyvän yritysjohtajan, joka tarjoaa vastuullisesti tuotetusta puuraaka‑aineesta laadukkaita ja asiakaslähtöisiä ratkaisuja kansainvälisille markkinoille, sanalla on painoarvoa. Metsähallitukselle Ville Kopran johtama Versowood on luotettava ja arvostettu yhteistyökumppani.
Sanna Mäntynen, kiinteistöpäällikkö
Sanna Mäntynen on työskennellyt pitkään Logistiikkalaitoksen esikunnassa ja 1. Logistiikkarykmentissä alueidenkäytön laaja-alaisissa asiantuntijatehtävissä yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.
Sanna Mäntynen on omalla sitoutuneella panoksellaan vaikuttanut ja edistänyt suuresti yhteistyötä ja alueidenkäytön laatua ja tehokkuutta Metsähallituksen kanssa. Mäntysen työn vaikutus on ollut pitkäkestoista ja tulevaisuuteen katsovaa.
Jorma Nurkkala, tilintarkastaja, KHT, JHT
Jorma Nurkkala on toiminut Metsähallituksen vastuullisena tilintarkastajana usean vuoden ajan. Jormalla on vankka ammattitaito ja toimialan tuntemus sekä kyky nähdä metsä puilta. Hänen kanssaan on ollut helppo työskennellä ja hänen kehittävä ja monipuolinen ajattelutapansa on auttanut Metsähallitusta kehittämään omaa toimintaansa. Jorma on rennon asiallinen ja huumorintajuakaan ei puutu. Metsähallituksella on ollut ilo työskennellä arvostamamme tilintarkastajan, Jorma Nurkkalan, kanssa.
Erkki Parkkinen, kunnanjohtaja
Erkki Parkkinen on toiminut Metsähallituksen Lapin neuvottelukunnan puheenjohtajana poikkeuksellisen ansiokkaasti ja pitkäjänteisesti koko Lapin alueen hyväksi. Hänen puheenjohtajakaudellaan Lapin neuvottelukunnan toiminta ja yhteistyö eri toimijoiden välillä on vahvistunut.
Parkkinen on ollut puheenjohtajana aktiivinen, aloitteellinen ja sitoutunut. Hän on tietoisesti edistänyt eri tahojen – kuten kuntien, elinkeinoelämän ja muiden sidosryhmien – välistä vuoropuhelua ja kannustanut yhteistyöhön myös tilanteissa, joissa näkökulmat ja intressit ovat olleet erilaisia. Hänen johdollaan neuvottelukunnassa on luotu tilaa aidolle keskustelulle ja erilaisten näkemysten yhteensovittamiselle. Parkkinen on puheenjohtajana korostanut koko Lapin moninaisuutta ja alueellisia erityispiirteitä.


