Julkaistu 28.4.2026

Metsähallitus kunnostaa Länsi-Suomessa retkeilyn palvelurakenteita ja Säpin saaren rakennuksia

Metsähallitus kunnostaa Länsi-Suomessa retkeilyrakenteita kohteesta riippuen kevään ja lähitulevaisuuden aikana. Kunnostuksia tehdään luonnonsuojelualueilla, kuten kansallispuistoissa, sekä muilla Luontopalvelujen ylläpitämillä retkikohteilla.

Laiturille vievä puinen kulkuväylä, jossa on kaiteet molemmin puolin.
Kuva: Metsähallitus.

Tavoitteena on parantaa retkeilyn sujuvuutta, turvallisuutta, esteettömyyttä ja retkeilypalvelujen käyttöikää.

”Isoimmat kunnostukset näistä läntisen Suomen retkeilykohteiden palveluista tehdään nyt erillismäärärahoituksella. Erillismäärärahoituksella kunnostetaan esimerkiksi Pinkjärven, Preiviiki-Yyterin, Säpin ja Merenkurkun kohteita. Kiitos alueen aktiivisille kansanedustajille, jotka ovat tiedustelleet korjaustarpeitamme. Näillä kohteilla pystymme kunnostamaan retkeilyrakenteita nyt niin, että niistä on iloa monelle luonnossa liikkuvalle”, summaa toteutusvastaava Anssi Riihiaho Metsähallituksen Luontopalveluista.

Retkelle lähtevän kannattaa ennen retkeä tarkistaa Luontoon.fi‑palvelusta, onko reiteillä tai retkeilyrakenteissa tilapäisiä sulkuja. Ajantasainen tieto löytyy Luontoon-palvelun kartalta sekä retkeilykohteen Ajankohtaista-sivulta.

Puurijärvi–Isosuon kansallispuisto, Kokemäki ja Huittinen

Puurijärvi–Isosuon kansallispuistossa Kärjenkallion lintutornin (luontoon.fi) katon kunnostus valmistui maaliskuussa 2026.

Kärjenkallion esteettömän luontolavan (luontoon.fi) ja esteettömän käymälän (luontoon.fi) huolto on kilpailutuksessa. Esteettömän käymälän kunnostus on tarkoitus toteuttaa kesäkuussa. Käymälään tehdään pintaremontti, sisätilat pestään ja wc-istuin vaihdetaan esteettömämpään malliin. Esteettömän lintulavan huollon on määrä alkaa lintujen pesintäajan jälkeen eli aikaisintaan elokuun alussa.

Preiviiki–Yyterin alue, Pori

Preiviiki–Yyterin alueen retkeilypalveluista osa on huoltokilpailutuksessa. Huoltokilpailutuksissa ovat mukana suunnitelmat uusia pitkospuuosuus Langouran esteettömän luontolavan (luontoon.fi) ja Huhtalan luontotornin (luontoon.fi) välillä sekä kunnostaa Langouran esteetön luontolava sekä Enäjärven (luontoon.fi), Leveäkarin (luontoon.fi) ja Teemuluodon (luontoon.fi) luontotornit. Kunnostusten toteutus ja laajuus määräytyvät saatujen tarjousten ja käytössä olevien korjausvarojen mukaan.

Lisäksi Metsähallitus tekee yhteistyössä Porin kaupungin kanssa Enäjärven kierroksen (luontoon.fi) kunnostuksen.

Pinkjärven luonnonsuojelualue, Eurajoki

Pinkjärven luonnonsuojelualueella (luontoon.fi) kunnostetaan Saukonniementietä Vuotavan laavun (luontoon.fi) pysäköintialueelle asti sekä Vuotavan laavun kohdekokonaisuutta.

Saukonniementien tiealueelle kasvanut puusto on tukkinut ojia, puita kaatuu tielle usein ja ojissa kasvava puusto taipuu tykkylumien painosta tielle, mikä aiheuttaa kulkuesteitä. Tiealueen puuston poistolla parannetaan sen käytettävyyttä ja liikenneturvallisuutta. Ojien kunnostuksella ohjataan vesiä pois tien perustuksista. Tien kuivuminen parantaa sen kantavuutta ja vähentää tien kuoppaisuutta. Tien pinta muotoillaan uudestaan ja tarvittavilta osin uusitaan rakennekerroksia.

Vuotavan laavun kohdekokonaisuuteen kuuluu nykyisin kaksoislaavu, puuliiteri, käymälä sekä rannassa oleva penkki‑pöytäyhdistelmä. Suunnitelmissa on joko kunnostaa nykyinen kaksoislaavu tai rakentaa sen tilalle keittokatos. Ratkaisu riippuu hankkeen kokonaiskustannuksista. Nykyiselle liiterille ja käymälälle vaihtoehtona on myös rakennus, jossa käymälä ja liiteri ovat samassa kokonaisuudessa.

Kunnostustyöt alkavat lintujen pesintäajan jälkeen alkusyksyllä tienparannuksella. Tien kunnostus valmistuu vuoden 2026 aikana, ja Vuotavan laavukokonaisuuden kunnostus vuonna 2027.

Jussarö, Tammisaaren kansallispuisto

Jussarössä (luontoon.fi) vuokrasauna kunnostetaan. Kunnostuksen saunasta tehdään helpommin puhdistettava sekä parannetaan ilmanvaihtoa kosteuden aiheuttamien vaurioiden ehkäisemiseksi.

Samassa yhteydessä saunaan tehdään pintaremontti: silikonisaumat vaihdetaan, saunan pintoja parannetaan ja pukuhuoneiden lattiat saavat uuden pinnan. Valaistus vaihdetaan energiatehokkaisiin LED‑valaisimiin. Saunaremontin hankintaan sisältyy myös satama‑alueen rakennusten, kuten kahvilan, vesilaitoksen ja käymälöiden, julkisivujen maalaus.

Jussarössä tehdään lisäksi laaja siivous, jossa siivotaan jätettä 1960‑luvun kaivosajasta nykypäivään asti. Jätteisiin kuuluu muun muassa metallijätettä, ilmanvaihtokanavia ja kodinkoneita.

Saunaremontin valmistumisen aikataulu on toukokuun loppuun mennessä ja julkisivujen maalaustyöt syyskuun loppuun mennessä. Siivous tehdään syksyllä matkailukauden päätyttyä.

Säpin majakkasaari, Selkämeren kansallispuisto

Säpissä tullaan kunnostamaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden majakkayhteisön asuin- ja piharakennusten vesikatteita ja julkisivuja. Lisäksi korjataan pihapiiriin kuuluvaa saunarakennusta. Säppiin voi tutustua esimerkiksi sen luontopolulla (luontoon.fi).

Säppi on poikkeuksellisen hyvin säilynyt majakkayhteisön rakennuskokonaisuus, johon kuuluu vanhemman ja nuoremman majakkamestarin asuinrakennusten lisäksi muun muassa alkuperäinen aitta ja ulkokäymälä. Korjaukset tehdään pääasiassa kesällä 2027. Toimenpiteillä säilytetään arvokasta rakennusperintöä sekä varmistetaan rakennusten käyttö- ja suojeluarvojen säilyminen.

Merenkurkku ja Merenkurkun maailmanperintöalue

Merenkurkun saarilla (luontoon.fi) ja Merenkurkun maailmanperintöalueella (luontoon.fi) uusitaan monella kohteella aurinkopaneelijärjestelmiä ja lisätään kohteilla retkeilijöiden pienlaitteiden latauspisteitä ja valaistusta. Osalla kohteista lisätään energiantuotantokapasiteettia niin, että se mahdollistaa esimerkiksi kahvilatoiminnan tulevaisuudessa. Tällainen kohde on esimerkiksi Fäliskäretin majoitusrakennukset Maalahdessa.

Muita kohteita, joissa aurinkopaneelijärjestelmiä päivitetään, ovat Moikipään luontoasema Korsnäsissä, Gåshällanin luontoasema Närpiössä ja Norrskärin majakkamestarin rakennus Mustasaaressa. Norrskär on majoitustoiminnassa uusi kohde, jolla aloittaa tänä vuonna Metsähallituksen sopimusyrittäjä. Sähköjärjestelmiä päivitetään kevään ja kesän kuluessa.

Björkö-Panike vaellusreitillä (luontoon.fi) voi liikkua valtakunnan ainoalla automaattilossilla. Sähkölossi operoi Metsähallituksen ylläpitämänä vähintään vuoden 2028 juhannukseen asti. Tästä eteenpäin sähkölossin operoijaksi etsitään kiinnostunutta mahdollistajaa yksityiseltä sektorilta tai kunnilta.

Lisätietoja

  • Anssi Riihiaho (Länsi-Suomen kunnostukset yleisesti), toteutusvastaava Länsi-Suomi, Metsähallituksen Luontopalvelut, etunimi.sukunimi@metsa.fi, +358405527516
  • Erno Lindroos (Puurijärvi-Isosuon, Preiviikki-Yyterin ja Pinkjärven kunnostukset), virkistyskäytön asiantuntija, Metsähallituksen Luontopalvelut, etunimi.sukunimi@metsa.fi, +358 40 182 7397
  • Hans-Erik Nyman (Jussarön kunnostukset), virkistyskäytön asiantuntija, Metsähallituksen Luontopalvelut, etunimi.sukunimi@metsa.fi, +358 40 016 1573
  • Hilja Palviainen (Säpin majakkasaaren kunnostukset), toteutusvastaava, Metsähallituksen Luontopalvelut, etunimi.sukunimi@metsa.fi, +358 40 754 5131
  • Teemu Rauhala (Merenkurkun kohteiden kunnostukset), virkistyskäytön asiantuntija, Metsähallituksen Luontopalvelut, etunimi.sukunimi@metsa.fi, +358 40 480 9499