Julkaistu 22.5.2026

Metsähallituksen muutosneuvottelut päätökseen – enintään 9 tehtävää päättyy

Metsähallitus on päättänyt konsernitoiminnoissa tehtävistä muutoksista, joilla uudistetaan toimintaa ja haetaan kustannussäästöjä.  

Huhti-toukokuussa pidettyjen muutosneuvottelujen jälkeen Metsähallitus on päättänyt hankkia palkanlaskenta- ja matkahallinnon palvelut valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeilta.  Palvelut otetaan käyttöön vaiheittain. Metsähallituksen oma HR-yksikkö keskittyy jatkossa vahvemmin strategisen henkilöstöjohtamisen ja arjen esihenkilötyön tukemiseen sekä työhyvinvointia edistävään asiantuntijatyöhön.

Metsähallitus on myös päättänyt luopua Rovaniemellä sijaitsevan Tiedekeskus Pilkkeen ja sen yhteydessä sijaitsevan asiakaspalvelupisteen toiminnasta vuoden 2026 loppuun mennessä.  Suunnitelmana on jatkaa lapsi- ja nuorisoryhmille suunnattua työpajatoimintaa pienemmissä tiloissa sekä valtakunnallista toimintamallia kehittäen. Muutoksen tarkemmasta aikataulusta ja uusista toimintamalleista viestitään myöhemmin. Metsähallituksen Rovaniemen-toimipiste säilyy Senaatti-kiinteistöjen omistamassa Pilke-talossa osana valtion yhteistä työympäristöä.  

Muutosten seurauksena yhteensä 7-9 vakituista tehtävää päättyy tuotannollisin ja taloudellisin perustein. Lisäksi kuuden henkilön toimenkuviin ja palvelussuhteen ehtoihin tulee olennaisia muutoksia.

Muutoksilla tavoitellaan yhteensä noin 0,5 miljoonan euron säästöjä vuositasolla.

Lisätietoja: viestintäjohtaja Liina Aulin, p. 040 770 9400, etunimi.sukunimi@metsa.fi, henkilöstöjohtaja Henri Malén, p. 040 149 5570, etunimi.sukunimi@metsa.fi

Lehden pinta läheltä kuvattuna.