Julkaistu 12.3.2018

Maastoliikenneluvat valtion maille haettavissa nyt sähköisesti

Maastoliikenneluvat valtion maille ovat nyt haettavissa Eräluvat.fi-verkkokaupasta kolmea Lapin pohjoisinta kuntaa lukuun ottamatta. Uusi lupahaku koskee liikennettä niin maastoliikenneurilla kuin urien ulkopuolellakin sekä lumipeitteisenä että lumettomana aikana.

Lupia voi edelleen ostaa myös Metsähallituksen asiakaspalvelupisteistä ja palvelunumerosta (020 69 2424).

Uraluvat valtion maille maksullisia, virallisilla reiteillä saa kelkkailla ilmaiseksi

Metsähallituksen moottorikelkkailu-urat ovat maksullisia, epävirallisia väyliä, jotka lain mukaan määritellään maastoksi. Kelkkailija voi hankkia näille urille henkilökohtaisen tai perheen yhteisen maksullisen uraluvan. Luvan hinta vaihtelee yhdeksästä viiteenkymmeneen euroon sen mukaan, kuinka pitkälle ajalle lupaa haetaan. Pelkästään kotikuntaan haettava lupa on kuitenkin maksuton.

Viralliset moottorikelkkareitit taas ovat moottorikelkkaliikenteeseen tarkoitettuja, tieliikennelaissa määriteltyjä teitä. Virallisten reittien käyttö on maksutonta, riippumatta siitä kenen omistamalla maalla reitti kulkee. Reittien ylläpito kuuluu kunnille tai moottorikelkkapooleille. Reittien ulkopuolinen moottorikelkkailu vaatii aina maanomistajan tai moottorikelkkauran ylläpitäjän luvan, lukuun ottamatta jääpeitteistä vesialuetta, jossa saa kelkkailla vapaasti. Valtion mailla luvan myöntää Metsähallitus.

Muut maastoliikenneluvat valtion maille

Urien ulkopuolinen maastoliikenne lumipeitteisenä aikana sekä kaikki lumettoman ajan maastoliikenne valtion mailla on lain mukaan pääsääntöisesti kiellettyä. Metsähallitukselta voi kuitenkin hakea erillistä maastoliikennelupaa perusteltuun tarpeeseen.

Syitä maastoliikennelupahakemukselle ovat esimerkiksi tarve kulkea kiinteistölle rasitteesta poiketen, riistan- tai kalastonhoitoon liittyvät tehtävät, tutkimustyö tai tapahtuman järjestäminen. Niistä perittävä maksu riippuu siitä, haetaanko lupaa kotikuntaan tai kuinka perusteellista selvitystyötä tai oikeudellista harkintaa Metsähallituksessa joudutaan tekemään.

Tällaiset maastoliikenneluvat käsitellään viimeistään 15 arkipäivän sisällä lupahakemuksen jättämisestä.

Poikkeus sähköiseen uralupahakuun ovat vielä Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntalaisten kotikuntiinsa hakemat lumipeitteisen ajan maastoliikenneluvat. Ne haetaan toistaiseksi vielä Metsähallituksen paikallisesta asiakaspalvelupisteestä. Vuodesta 2020 alkaen nekin voi hakea sähköisesti.

Verkkokauppa: https://verkkokauppa.eraluvat.fi/fi/maastoliikenne/

Urat: https://www.eraluvat.fi/maastoliikenne/kelkkailureitit-ja-urat/metsahallituksen-urat-ja-kelkkailureitit.html

Lisätietoa

Erikoissuunnittelija Pekka Keränen, puhelin 040 583 9377, sähköposti pekka.a.keranen(at)metsa.fi