Julkaistu 16.8.2021

Luonnon konserttisalin Suomen ensi-ilta 20.8.2021 Kajaanissa

Kajaanin rantapuistossa tapahtuu. Perjantaina 20.8. koetaan ensi-ilta Luonnon konserttisali -tapahtumalle. Metsähallituksen Luontopalvelut tuo Suomeen latvialaisen suositun tapahtumakonseptin, joka yhdistää luontotietoa ja taidetta. Linnanvirta-puistojuhla luo eloa Kajaaniin edelleen lauantaina ja sunnuntaina. Viikonlopun järjestelyissä huomioidaan koronaturvallisuus. Tapahtuma-alueella on jopa mahdollista ottaa ensimmäinen koronarokote. 

Suomen tapahtumakartan uusi tulokas, Luonnon konserttisali, kertoo suuria tarinoita pienen sankarin avulla. Millainen on kartanokimalainen ja mitä sen avulla on opittavissa pölyttäjien ja luonnon monimuotoisuuden merkityksestä – tämä selviää yllätyksellisellä tavalla Luonnon konserttisalin ensi-illassa Kajaanissa, perjantaina 20. elokuuta 2021.

Kaikille avoimessa ulkoilmatapahtumassa levitetään luontotietoutta elävän musiikin, visuaalisen elämyksellisyyden, tarinallisuuden ja ympäristökasvatuksen keinoin. Kartanokimalaiseen tutustuminen käynnistyy iltapäivän toiminnallisilla rasteilla. Päivä huipentuu illan konserttiin, joka kruunaa kokemuksen kertomalla kimalaisen tarinan musiikin, valotaiteen ja tanssin keinoin.

Kimalainen läheltä edestä kuvattuna kukkasissa lentämässä. Selkäosa pään päällä kuin pysty töyhtö.
Bombus hypnorum eli kartanokimalainen on Luonnon konserttisalin tähti. Kuva: Pentti Sormunen/Vastavalo

Illan audiovisuaalisen taideteoksen toteuttaa taiteellinen tuotantoyhtiö Artlab. Uniikin, kartanokimalaisen elämänkaarta kuvaavan musiikkiteoksen ovat säveltäneet ja tapahtumassa esittävät muusikot Ringa Manner ja Max Lilja. Musiikkiteoksen ja samoin koko tapahtuman tietopohjan luomiseen ovat osallistuneet kimalaistutkija Olli Loukola Oulun yliopistosta sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologit. Tapahtuman rahoittaa Koneen Säätiö.

Linnanvirta avautuu myös ulkoilmaelokuvateatteriksi

Luonnon konserttisali siis avaa perjantaina 20.8. Linnanvirta-viikonlopun. Lauantaina on perinteisesti luvassa erityisesti lapsille suunnattu Linnanvirran päiväohjelma.

Illalla Rantapuistossa pääsee nauttimaan musiikki- ja taikaesityksistä sekä kuuntelemaan kainuulaista luontoiltaa. Lauantai-iltana Kajaaniin loihditaan myös elokuvateatteri tähtitaivaan alle. Kajaanin elokuvakerho ja kaupunkikulttuuriyhdistys Rauniokaupunki ry juhlistavat yhdessä juhlavuosiaan järjestämällä Linnanvirran yleisölle ulkoilmanäytöksen Kajaaninjoen rantaan.

Tapahtumissa korostetaan koronaturvallisuutta

Tapahtumajärjestämisessä noudatetaan paikallisviranomaisten ohjeistuksia. Paikalle saapuvaa yleisöä kehotetaan muistamaan turvavälit, kasvomaskit ja käsihygienia. Iltaesitysten yleisö perjantaina ja lauantaina opastetaan asettumaan piknik-alueelle turvavälein.

Kainuun sote tuo viikonloppuna tapahtuma-alueelle pop up -rokotuspisteen, jossa halukkaat voivat ilman ajanvarausta käydä ottamassa ensimmäisen koronarokotteen. Pisteellä ei anneta tehosterokotteita. Kajaaninjoen rantaan tuleva rokotuspiste on avoinna perjantaina klo 17–20 ja lauantaina klo 12–18.

12–14-vuotiailta vaaditaan rokotuksen saamiseksi vanhempien läsnäolo. 15 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat saavat rokotteen todistamalla henkilöllisyytensä.

Kun muistat nämä, olet mukana turvallisen tapahtuman luomisessa:

  • Mukava nähdä! Tulethan tapahtumaan vain terveenä.
  • Ihana väli – turvaväli.
  • Kyllä aikaa riittää – malta odottaa vuoroasi.
  • Puhtaana käteen! Käytä siis käsidesiä.
  • Pidä maskia ulkonakin.

Lisätietoja:

Tapahtumatuottaja Veikko Leinonen, Metsähallituksen Luontopalvelut, veikko.i.leinonen@metsa.fi, p. 050 570 6577