Julkaistu 3.5.2021

Luonnon konserttisali saapuu Suomeen – ensi-ilta tulevana kesänä Kajaanissa

Uusi tapahtuma Luonnon konserttisali saapuu Kajaaniin elokuussa. Luonnon konserttisali on toiminnallinen ja elämyksellinen koko perheen ulkoilmatapahtuma, jossa luontotiede ja taide paiskaavat kättä. Metsähallituksen Luontopalvelut tuo tapahtumakonseptin Latviasta ja Kajaani saa kunnian Suomen ensi-iltaan 20.8.2021.

Linnanvirta-puistojuhlaa vietetään Kajaanin rantapuistossa ensi elokuussa (20.–22.8.) jo kuudetta kertaa. Tänä kesänä luvassa on aivan erityisiä elämyksiä. Linnanvirran kylkeen, perjantaihin 20.8. asettuva Luonnon konserttisali on uusi tulokas Suomen tapahtumakartalla.

Tapahtuman ytimessä on sankarilaji. Suomen ensimmäisen Luonnon konserttisalin sankarilajiksi on valittu Bombus hypnorum, kartanokimalainen. Yleisö pääsee tutustumaan kimalaiseen, sen elinympäristöihin ja luonnon monimuotoisuuden merkitykseen oivaltavalla, hauskalla ja elämyksellisellä tavalla.

Luonnon konserttisali on maksuton ulkoilmatapahtuma. Kartanokimalaiseen tutustuminen käynnistyy iltapäivän toiminnallisilla rasteilla. Kaikki huipentuu illan konserttiin, joka kruunaa kokemuksen kertomalla kimalaisen tarinan musiikin, valotaiteen ja tanssin keinoin.

Metsähallituksen Luontopalvelut on lainannut taidetta ja luontotiedettä rohkeasti yhdistelevän tapahtumakonseptin Latviasta. Illan audiovisuaalisen taideteoksen toteuttaa taiteellinen tuotantoyhtiö Artlab suomalaisista huipputaiteilijoista koostuvan ryhmän kanssa. Esimerkiksi uniikin, kartanokimalaisen elämänkaarta kuvaavan musiikkiteoksen ovat säveltäneet ja tapahtumassa esittävät muusikot Ringa Manner ja Max Lilja.

Kaarevakattoinen esiintymislava ulkona, lavalla yksi muusikko kosketinsoittimen ääressä, toinen soittaa selloa.
Luonnon konserttisalin harjoitukset. Kuva: Joel Heino.

Musiikkiteoksen ja samoin koko tapahtuman tietopohjan luomiseen ovat osallistuneet kimalaistutkija Olli Loukola Oulun yliopistosta sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologit.

Metsähallitus seuraa koronatilannetta ja alueviranomaisten ohjeistusta tapahtumajärjestämiseen. Tapahtuma järjestetään turvallisuus huomioiden.

Pölyttäjät monin tavoin läsnä Kajaanin vuodessa

Kajaanissa on käynnistynyt varsinainen pörriäisten vuosi. Kajaanin taidemuseolla on edelleen koettavissa taidegraafikko, taidemaalari Ritva-Liisa Virtasen mehiläisteemainen näyttely. Virtanen on mehiläisiin ja mehiläisvahaan liittyvän taiteen uranuurtaja Suomessa.

Kajaanin kaupunki huomio pölyttäjiä valitsemalla istutuksiinsa pölyttäjille sopivia kasveja. Nurmetettaville alueille on lisätty apilan siemeniä. Nurmikon leikkaajat jättävät kukkivia alueita leikkaamatta ja niittyalueita pyritään leikkaamaan vasta kukinnan jälkeen. Kaupunki on myös vähentänyt kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja alkanut testaamaan muita menetelmiä rikkaruohojen poistamiseen. Kyynäspäännimeen on tulossa kesäksi Kainuun hunajapajalta mehiläispesä, jonka elämää ihmiset pääsevät seurailemaan.

Lisätietoja:

Luonnon konserttisalin järjestää Metsähallituksen Luontopalvelut, ja toteutuksessa on mukana suuri joukko kumppaneita. Tapahtumaillan audiovisuaalisen taideteoksen toteuttaa taiteellinen tuotantoyhtiö Artlab. Tapahtuman rahoittaa Koneen Säätiö. Luonnon konserttisali -tapahtuma järjestetään Kajaanissa 20.8.2021 ja Punkaharjulla 28.8.2021

Tapahtumatuottaja Veikko Leinonen, Vaara-kollektiivi, p. 050 5706577

Hortomi Hanna Pasula, Kajaanin kaupunki, p. 08 61551