Julkaistu 17.1.2023

Liina Aulin Metsähallituksen uudeksi viestintäjohtajaksi

Valtiotieteiden maisteri Liina Aulin on valittu Metsähallituksen viestintäjohtajaksi. Viestintäjohtaja vastaa Metsähallitus-konsernin sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä, mediasuhteista sekä vastuullisuuden kehittämisestä. Viestintäjohtaja on Metsähallituksen johtoryhmän jäsen.

Aulin siirtyy Metsähallitukseen Ilmarisen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajan tehtävästä.  Hänellä on vahva kokemus vaativista viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden sekä yritysvastuun johtamistehtävistä. Aulin on aikaisemmin urallaan työskennellyt muun muassa tasavallan presidentin kansliassa viestintätehtävissä. 

Liina Aulin kertoo ottavansa tehtävän vastaan innostuneena.

“Metsähallituksen tehtävä yhteisten maa- ja vesialueiden ja luonnonvarojen hoitajana on äärimmäisen tärkeä ja merkityksellinen. On hienoa päästä kertomaan tästä monipuolisesta työstä sekä kehittämään viestintää ja vastuullisuutta yhdessä Metsähallituksen ammattilaisten kanssa. Metsien käyttöön, ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset kiinnostavat laajasti eri sidosryhmiä, mikä korostaa viestinnän ja avoimen vuoropuhelun merkitystä”, sanoo Aulin.

“Aulinin pitkä kokemus viestinnän ja vastuullisuuden johtamisesta sekä vahva mediaosaaminen ja kontaktiverkostot ovat erittäin tervetulleita elementtejä vaativassa viestintäympäristössä. Toivotankin Liinan lämpimästi tervetulleeksi Metsähallitukseen”, sanoo Metsähallituksen pääjohtaja Juha Niemelä.

Liina Aulin aloittaa työnsä Metsähallituksessa 1.3.2023. 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juha Niemelä, Metsähallitus, puh. 050 500 3681
Viestintäjohtaja Liina Aulin puh. 040 770 9400