Julkaistu 6.6.2022

Leivonmäellä uusittu retkeilyrakenteita lisärahoituksella – myös esteettömiä palveluja parannettu

Leivonmäen kansallispuiston reittejä ja taukopaikkoja on uusittu lisärahoituksen avulla vastaamaan kasvanutta käyntimäärää. Myös esteettömiä palveluja on parannettu. Tutut yhteistyökumppanit tarjoavat palveluja retkeilijöille. Karoliinan Puistokahvila on avoinna kesäviikonloppuisin. 

Eduskunnan Metsähallituksen Luontopalveluille myöntämien lisärahoitusten turvin on pystytty vastaamaan kansallispuistojen kasvaneiden käyntimäärien aiheuttamiin huolto- ja korjauspaineisiin. Myös Leivonmäen kansallispuistossa on uusittu palvelurakenteita ja parannettu esteettömiä palveluja sekä lisärahoituksen että hankerahan avulla.

Ihminen katselee matalalalta puusillalta kuohuvaa virtaa metsässä.
Leivonmäen kansallispuistossa Koskikaran kierroksella 1.6.2022. Kuva: Maija Mikkola.

Harjujärven uusitussa esteettömässä keittokatoksessa on hormillinen tulentekopaikka, jossa voi varovaisuutta noudattaen sytyttää tulet myös metsäpalovaroitusten ja ruohikkopalovaaran aikana. Katoksen vieressä sijaitseva tulentekopaikka ja käymälä ovat myös esteettömiä. Liikkumisesteiset saavat ajaa keittokatokselle asti autolla. Tiellä on puomi, jonka avaimen saa soittamalla Metsähallituksen asiakaspalveluun. Katokselta lähtee vaativa esteetön luontoreitti, jonka pituus on 700 m yhteen suuntaan.

Lisärahoituksen avulla kohennetaan myös pysäköintialueita. Selänpohjan pysäköintialueelle on rakennettu esteetön käymälä. Pysäköintialueella sijaitsevassa Karoliinan Puistokahvilassa käynti on nyt mahdollista entistä laajemmalle kohderyhmälle. Kirveslammen pysäköintialuetta laajennetaan myöhemmin, ja Koskikaran alueelle suunnitellaan uutta.

– On hienoa, että olemme saaneet rahoitusta rakenteiden kunnostustöihin. Rahoitus on tärkeää myös tulevaisuudessa, jotta saamme pidettyä palvelurakenteet kunnossa ja huollettuina. Haluamme tarjota asiakkaille liikkumiskyvystä riippumatta mahdollisuuden kansallispuistoissa vierailuun ja luontokokemuksiin”, pohtii puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Tutut yhteistyökumppanit tarjoavat palveluja Leivonmäen kansallispuiston alueella

Karoliinan Puistokahvila jatkaa toimintaa Leivonmäen kansallispuistossa myös kesäkaudella 2022. Kahvila sijaitsee Selänpohjan pysäköintialueen taukokatoksessa. Kahvila on avoinna kesäkautena lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11–15 säävarauksella. Tapahtumien ja ryhmien varausten aikana kahvilaa pidetään auki tarvittaessa myös arkisin.

– Valmistamme viimevuotiseen tapaan kahvit ja letut kaasukeittimellä paikan päällä. Valikoimassamme on myös pullia, täytettyjä sämpylöitä ja rieskaa sekä suolaista ja makeaa piirakkaa. Ryhmille valmistamme tilauksesta myös muita tarjoiluja, kertoo yrittäjä Pirjo Soilu kahvilan tarjonnasta.

Versona tarjoaa luontoliikunta- ja luontomatkailupalveluja sekä yksityisasiakkaille että yrityksille. Versona vuokraa asiakkaille fatbike-pyöriä, kajakkeja ja kanootteja lisävarusteineen.

Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry Leky järjestää talkoita ja tapahtumia kansallispuiston alueella, esimerkiksi vieraslajeja torjutaan lupiinitalkoilla Selänpohjan pysäköintialueen tuntumassa 7.6. klo 9–11. Metsän laulajaiset pidetään Lintuniemen laavulla 2.7. klo 15.

Metsähallituksen kanssa sopimuksen tehneet yritykset ja yhteistyötahot ovat sitoutuneet toteuttamaan kestävän luontomatkailun periaatteita toimiessaan kansallispuistoissa. Yhteistyösopimuksen tehneet yritykset löytyvät Leivonmäen kansallispuiston sivuilta.

Lisätiedot: