Julkaistu 6.2.2024

Lauhtuneet talvet vaikeuttavat huoltoa –Pyöreälammen taukopaikka poistuu käytöstä Oulangan kansallispuistossa

Metsähallituksen Luontopalvelut poistaa Oulangan kansallispuistosta Pyöreälammen taukopaikan käytöstä tämän vuoden aikana. Pienen Karhunkierroksen retkeilyreitin varrella sijaitseva taukopaikka poistetaan, koska lauhat talvet ovat tehneet sen huollosta vaikeaa. 

Oulangalla on talviolosuhteiden muuttuessa tiettyjen taukopaikkojen huoltotyöstä tullut vaarallista. Pyöreälammelle vievän huoltoreitin varrella on vesistöjä, joille ei muodostu enää kunnon jääkantta ja polttopuuhuolto on vaikea toteuttaa.

– Talvet ovat nykyään leudompia ja vesistöjen jäätyminen epävarmaa, mikä aiheuttaa erityisesti Oulangan kaltaisessa virtaavien vesien ympäristössä merkittäviä työturvallisuuteen liittyviä ongelmia. Monet huoltoreitit kulkevat nimenomaan jäitä myöten. Työturvallisuuden varmistamiseksi esimerkiksi Pyöreälammen taukopaikan huolto ja sitä myötä myös palvelut lakkautetaan, kertoo virkistyskäytön erityisasiantuntija Leena Jartti.

Pyöreälammen taukopaikan kuivakäymälät on lukittu ja poistettu käytöstä. Myöhemmin lumen sulamisen jälkeen puretaan tulentekopaikka ja polttopuuvarasto. Pyöreälammelle jäävät taukorakenteet pöytä ja penkki. Tulentekopaikkaa voi käyttää niin kauan kuin polttopuuvarastossa on polttopuuta.

Pyöreälampea lähimmät taukopaikat Pienen Karhunkierroksen varrella ovat vastapäivään reittiä kierrettäessä Myllykoski 1,2 kilometrin päässä ja vastapäivään kuljettaessa Harrisuvanto 2,2 kilometrin päässä. Reitille jää jatkossa kolme taukopaikkaa: Myllykoski, Jyrävä ja Harrisuvanto.

– Vaikka Pyöreälammen taukopaikka poistuu, Pienelle Karhunkierrokselle jää tästä huolimatta vielä hyvin kattava tarjonta taukopaikkoja asiakkaille, Jartti sanoo.

Pieni Karhunkierros sijaitsee Juumassa, Oulangan kansallispuiston eteläosassa. Reitti on kansallispuiston suosituimpia, ja reitille tehdään vuosittain noin 100 000 käyntiä. Kansallispuistossa on noin 50 tulentekopaikkaa. Alueella on rajoitusalue Juuman vuomat, jolla liikkuminen on kiellettyä 1.4.–31.12.

Lisätietoja:

Virkistyskäytön erityisasiantuntija Leena Jartti, puh. 040 634 1653, Metsähallitus, Luontopalvelut