Lokakuun lopussa Lauhanvuoren kansallispuistosta löytyi kuolleena nuorehko metsäpeurahirvas. Kuolinsyy vahvistuu Ruokaviraston tutkimuksissa.
Lokakuun viimeisenä sunnuntaina kansallispuistossa retkeilleet Teija ja Petri Koivisto yllättyivät, kun he löysivät Lauhanvuoren rinteeltä melko vastikään kuolleen metsäpeurahirvaan. Koivistot ilmoittivat löydöstään Metsähallituksen työntekijöille, ja todennäköisesti edellisenä päivänä kuollut peura saatiin haettua maastosta kuolinsyyn selvittämistä varten.
Korvamerkki paljasti, että kuolleena löytynyt hirvas oli syntynyt Lauhanvuoren totutustarhassa keväällä 2021 ja vapautettu luontoon seuraavana kesänä. Kuollessaan peura oli siis jo aikuinen, mutta ei vielä valtahirvaan mitoissa.
”Hirvaan emä oli Kainuusta ja isä Suomenselältä, joten sen menettäminen ennen parasta lisääntymisikää oli erityisen ikävää”, harmittelee metsäpeuran suojelu- ja kannanhoitohankkeen LIFEline4Fennicus projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja. ”Oli joka tapauksessa hienoa, että saimme välittömästi tiedon tapahtuneesta, koska nyt peuran kuolinsyy ja kuolemaa edeltänyt terveydentila pystytään selvittämään”, Mykrä-Pohja jatkaa.
Kuolleena löydetystä metsäpeurasta on tehty lakisääteinen ilmoitus Suomen riistakeskukselle ja Luonnonvarakeskukselle.
