Julkaistu 18.6.2020

Lappilaiset nuoret pääsivät aloittamaan metsänistutuksen viime viikolla – hakijoita tänä vuonna ennätysmäärä

On taas se aika vuodesta, kun valtion maille istutettavat 20 miljoonaa männyn- ja kuusentaimea kohtaavat pottiputken. Metsähallituksen metsänistuttajan työ on monelle nuorelle tärkeä tilaisuus ansaita ja saada työkokemusta. Tänä keväänä istutustöiden aloitus viivästyi Lapissa poikkeuksellisen runsaslumisen talven vuoksi. Keväästä poikkeuksellisen teki myös koronapandemia, jonka vuoksi työmaaturvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota.

Lapissa istutukset aloitettiin kesäkuun toisella viikolla, kun muualla Suomessa töihin päästiin jo viikkoa paria aikaisemmin. Metsähallituksen istutustöihin on täksi kesäksi palkattu yhteensä 220 nuorta Pohjanmaa-Kainuun alueelle ja Lappiin – Etelä-Suomessa Metsähallituksen monikäyttömetsien istutustöistä huolehtivat pääasiassa metsäpalveluyritykset.

Lapissa hakemuksia metsänistuttajan kesätöihin tuli tänä vuonna 750, kun aikaisempina vuosina hakemusmäärät ovat olleet 550-650 luokkaa. Istuttajia palkataan kunakin vuonna viljelymäärien mukaan: tänä vuonna istuttajia palkattiin Lappiin 150, kun joinain vuosina istuttajia on ollut jopa 400.

Metsänistuttajan kesätyöpesti kestää kahdesta neljään viikkoa ja sinä aikana kuljetaan metsässä pottiputken kanssa taimia istuttaen – säällä kuin säällä. ”Hyvä istuttaja on reipas ulkoilmaihminen, jolla on hyvä fyysinen kunto ja tekevä ote”, toteaa Metsähallituksen metsänhoitopäällikkö Olli Lipponen. Työstä saa urakkapalkkaa, eli tienestit ovat kiinni omasta ahkeruudesta. ”Lappilaiset nuoret ovat hyviä työntekijöitä ja pärjäävät erinomaisesti maastossa. Vaikka työ on raskasta, niin vuodesta toiseen hyviä tekijöitä riittää”, Lipponen tiivistää.

Koronapandemian vuoksi työmaaturvallisuudesta huolehditaan tänä vuonna erityisen hyvin: istutustyömaalle kulkemisessa suositaan autoissa normaalia väljempää matkustamista. Työmailla työskennellään ulkoilmassa riittävien turvavälien päässä toisista ja käsihygieniasta huolehditaan tehostetusti.

Metsää istutetaan myös syksyllä: reilusta 20 miljoonasta männyn- ja kuusentaimesta joka neljäs istutetaan elo-syyskuussa. Syysviljelyllä voidaan tasata työvoimaresurssia ja taimitoimituksia. Uuden puusukupolven kasvu varmistetaan sekä siemenkylvöllä että istuttamalla. Noin viidennes valtion metsistä uudistuu luontaisesti.

 

Lisätietoja:

Metsähallitus Metsätalous Oy, metsänhoitopäällikkö Olli Lipponen, p. 0407384408