Julkaistu 15.9.2020

Kuvaa ruskan värit Retkikompassin ruskaseurantaan

Lataa kuva – maisema tai lähikuva – kartalle! Ruskan etenemisestä pääsevät kaikki halukkaat kertomaan kuvilla sosiaalisen kartapalvelun Retkikompassin neljässä pilottikohteessa: Urho Kekkosen ja Nuuksion kansallispuistoissa, sekä Evon ja Ruunaan retkeilyalueilla.

Hillan syksyinen lehti suolla. Kuva Keijo Kallunki

”Ruska, tuo luonnon jokasyksyinen väriloisto on taas ajankohtainen. Ruskaseuranta antaa osalle retkeilijöistä mahdollisuuden aikatauluttaa retkensä ruska-ajaksi maastoon. Ja meille, jotka eivät maastoon ehdi, kartalle kootut kuvat antavat mahdollisuuden nojatuolimatkaan ympäri maan.” toteaa erikoissuunnittelija Joel Heino

Kampanja on käynnissä lokakuun loppuun saakka: www.retkikompassi.fi

Retkikompassi yhdistää avoimen keskustelun avulla Metsähallituksen, retkikohteilla liikkujat ja alueen yrittäjät. Palvelu on karttapohjainen vuorovaikutuskanava, jossa voi esimerkiksi keskustella, kysyä, ehdottaa tai antaa palautetta retkikohteesta. Retkikompassi on suunniteltu mobiilikäyttöön, joten kommentoimaan pääsee suoraan, vaikka taukopaikalla istuen. Toivomme Retkikompassin käyttäjiltä aktiivista palautteenantoa myös itse palvelun palautelomakkeelle, jotta voimme kehittää alustaa paremmaksi.

Lisätietoa:
Joel Heino, erikoissuunnittelija, Metsähallitus, puh. 040 621 0673 joel.heino(at)metsa.fi
Teemu Joensuu, toimitusjohtaja, Zoneatlas Oy, puh. 050 373 9997, teemu.joensuu(at)zoneatlas.com