Julkaistu 18.10.2021

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Huhtalan tilan kattoja kohennettiin Isojärven kansallispuistossa

Huhtalan torpan pihapiirin sauna, kolme aittaa ja lato ovat saaneet uudet pärekatot. Huhtalan torppa on Isojärven kansallispuistoon kuuluva historiakohde ja edustava esimerkki alueen asutushistoriasta. Kattoja on uusittu eduskunnan Metsähallituksen Luontopalveluille myöntämällä lisärahoituksella.

Aitat ovat tiettävästi pihapiirin vanhimpia rakennuksia 1700-luvulta. Kaksi aitoista sijaitsee alkuperäisillä sijoillaan Huhtalassa ja yksi on siirretty Helsingin Seurasaaren ulkomuseoon. Huhtalan katoille päreet naputteli Kaarac tmi.

“Pärekattojen tekeminen on harvinaistunut perinnetieto- ja taitolaji. Vielä alle 70 vuotta sitten päre oli yleinen rakennusten katemateriaali. Katot tehtiin tavallisesti talkoilla kylän tai tilojen omilla pärehöylillä hyvin saatavilla olleesta hyvälaatuisesta haapa- tai havupuusta. Pärekatot yleistyivät Suomessa tiettävästi 1800-luvun puolivälissä ja niiden kultakausi päättyi 1950-luvulle. Nykyään osaavia tekijöitä alkaa olla harvassa. Taitavien tekijöiden löytäminen voi usein olla ensimmäinen haaste korjausrakentamisen kohteissa, joissa ensi sijassa vaalitaan alkuperäisyyttä, perinteisiä materiaaleja ja työtapoja.  Metsähallituksen hallinnassa on kulttuurihistoriallisia, päreillä katettuja kohteita kelpo määrä”, kertoo rakennusperinnön erikoissuunnittelija Sini Saarilahti.

Kolminkertaisen pärekaton käyttöikä on tavallisesti 15-25 vuotta katon lappeen kaltevuudesta, rakennusten sijaintipaikasta, käytetystä puumateriaalista ja huoltotoimista riippuen. Pärekattojen uusiminen alkuperäisen kaltaisena säilyttää rakennuksille ominaisen ilmeen ja materiaalin, perinteistä rakentamistapaa unohtamatta.

Heretyn kämppäkahvila palvelee syylomalaisia

Heretyn kämppäkahvila Isojärven kansallispuistossa on syyslomaviikolla 41 avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 11-17. Muutoin lokakuussa kahvila palvelee lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-17. Kahvilassa on tarjoilla suolaista ja makeaa purtavaa. Ruokailut onnistuvat tilauksesta. Kahvilasta voi vuokrata retkeilyvarusteita, kuten telttoja, rinkkoja ja retkikeittimiä. Lisäksi vuokrataan kanootteja, soutuveneitä, kajakkeja sekä Heretyn majoitustiloja ja saunaa.

Lauantaina 23.10. Heretyn kämppäkahvilan pihalla keskustellaan vaeltamisesta. Päivän aikana on esittelyssä erilaisia telttoja ja muita leiriytymisvarusteita, joista on mahdollisuus kuulla käyttökokemuksia Minna Jakosuolta. Paikalla on myös Kukka Laakso esittelemässä Alkuvoimaa -treeniohjelmaansa, joka on kehitetty niille, joita kunnon riittävyys vaelluksille arveluttaa.

Lisätietoja:

Sini Saarilahti, rakennusperinnön erikoissuunnittelija, Metsähallitus puh. 020 639 4229
Maija Mikkola, erikoissuunnittelija, Metsähallitus puh. 0206395278
Isojärven kansallispuisto (luontoon.fi)
Huhtalan torppa (luontoon.fi)
Heretty (luontoon.fi)