Julkaistu 6.11.2023

Kolin kansallispuisto on valittu vuoden kotimaiseksi vierailukohteeksi

Kolin kansallispuisto palkittiin vuoden kotimaisena vierailukohteena Finnish Travel Galassa 4.11.2023. Voittaja valittiin yleisöäänestyksen perusteella. Kärkiviisikossa olivat Kolin kansallispuiston lisäksi Ateneum, Bengtskär, Vanha Porvoo ja Vanha Rauma. Palkinnon luovutti Kolin kansallispuistolle elinkeinoministeri Wille Rydman. 

– Koli, Suomen rakastetuin kansallismaisema, ja sitä ympäröivä kansallispuisto ovat koko matkailualueemme ylpeys. Olen iloinen, että juuri asiakkaat ovat äänestäneet Kolin kansallispuistosta vuoden kotimaisen vierailukohteen, toteaa Kolin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Tiina Kanninen.

Kansallispuistot ovat suuria luonnonsuojelualueita, joiden tärkeänä tehtävänä on turvata luonnon monimuotoisuus sekä antaa ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua luonnossa.

– Parhaimmillaan kansallispuistojen tehtävä toteutuu silloin, kun luonnon kestävyydestä voidaan huolehtia, ja kävijät saavat onnistuneita luontokokemuksia. Voitto kertoo siitä, että asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla. Asiakaskokemuksen kehittämiseksi on tehty Kolilla kovasti töitä. Kansallispuiston retkeilyreittejä on tuotteistettu ja Kolin luontokeskus Ukkoon on rakennettu uusi retkinäyttely, virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Vuorensyrjä Metsähallituksesta kertoo.

Koli on ympärivuotinen vierailukohde. Kesäretkeilijöille merkittyjä polkuja on noin 80 kilometriä. Talvisin Kolin kansallispuistossa voi esimerkiksi lumikenkäillä, hiihtää, lasketella ja ratsastaa.

Kaksi ihmistä ja koira korkean vaaran huipulla talvella, maasto paksun lumen peitossa.
Lumikenkäilijät Kolin huipulla. Kuva: Saara Lavi.

– Kiitos tästä palkinnosta kuuluu kaikille Kolin kansallispuiston asiakkaille, yhteistyöyrittäjille, Kolin kylän asukkaille sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen henkilökunnalle, virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Vuorensyrjä Metsähallituksesta kertoo.

Kolin kansallispuistoon tehtiin yli 251 000 käyntiä v. 2022

Kolin käyntimäärä on ollut pitkään nousujohteinen. Kolin kansallispuistoon tehtiin tämän vuoden tammi-heinäkuussa lähes 156 000 käyntiä. Käyntimäärä kasvoi prosentilla viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Käyntimäärien kasvaessa erilaisten matkailupalvelujen tarve sekä luontokohteilla että lähialueilla lisääntyy. Matkailijat tarvitsevat opastusta luonto- ja eräretkille, vuokravälineitä, ruokaa, majoitusta ja kokouspalveluja. Kolin kansallispuistossa toimii reilut 50 kestävän luontomatkailun yhteistyösopimuksen Metsähallituksen kanssa tehnyttä yritystä.

Kolin kansallispuiston kokonaisvaikutus paikallistalouteen on merkittävä. Vuonna 2022 kansallispuiston kävijöiden rahankäytön paikallistaloudelliset vaikutukset arvioitiin 24,3 miljoonan euron arvoiseksi ja kokonaistyöllisyysvaikutukset 187 henkilötyövuodeksi.

– Kansallispuistosta hyötyvät yhteistyöyrittäjiemme lisäksi myös muu alueen yritystoiminta, kuten majoitus- ja kaupan palvelut, asiakaspalvelupäällikkö Teppo Loikkanen Metsähallituksesta sanoo.

Lisätietoja:  

Asiakaspalvelupäällikkö Teppo Loikkanen, Metsähallitus, Luontopalvelut: puh. 040 8386 259
Virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Vuorensyrjä, Metsähallitus, Luontopalvelut: puh. 040 5850 629