Julkaistu 12.1.2018

Kohti entistä kestävämpää tulevaisuutta – Metsähallitus käynnisti laajan vastuullisuusohjelman

Metsähallitus on käynnistänyt laajan vastuullisuusohjelman. Vastuullisuustiekartta valmistuu kevään aikana. Tuore FIBS-vastuullisuusverkoston jäsenyys avaa Metsähallitukselle myös uusia kumppaniverkostoja vastuullisuuden kehittämisessä. Allekirjoittamalla FIBSin monimuotoisuussopimuksen Metsähallitus haluaa edelleen olla entistä vahvemmin mukana luomassa yhdenvertaisempaa ja vastuullisempaa työelämää.

– Vastuullisuus ja eri sidosryhmien tarpeiden yhteensovittaminen on toimintamme ydintä. Hoidossamme oleva kansallisomaisuus on merkittävä niin maakuntien elinvoimaisuuden, luonnon monimuotoisuuden ja kulttuuriperinnön vaalimisessa kuin kansalaisten virkistyskäytön tukemisessa ja mahdollistamisessa, sanoo pääjohtaja Pentti Hyttinen.

Vastuullisuusohjelmaa tehdään yhteistyössä KPMG:n kanssa. Alkuvuoden aikana Metsähallitus kartoittaa oleelliset vastuullisuusasiat ja parannuskohteet toiminnassaan. Keväällä valmistuva vastuullisuustiekartta luo strategiset suuntaviivat konkreettiselle vastuullisuustyölle.

– Haluamme osaltamme olla ratkaisemassa globaaleja ympäristöhaasteita. Uusiutuvien luonnonvarojen fiksu käyttö on tässä avainasemassa. Meillä on osaamista ja tahtoa kehittää biotalouteen, myös siniseen biotalouteen, perustuvia ratkaisuja yhdessä kumppaneiden kanssa, linjaa viestintäjohtaja Terhi Koipijärvi.

Metsähallitus liittyi FIBS-vastuullisuusverkoston jäseneksi ja allekirjoitti myös monimuotoisuussopimuksen. – FIBS-jäsenyys on meille tärkeä foorumi: löydämme kumppanuuksia ja saamme tietoa ja kokemusta uusimmista vastuullisuusasioista. Yhteiskunnallisena ja vastuullisena luonnonvaratoimijana tuomme myös oman panoksemme verkostoon, sanoo Koipijärvi.

Sosiaalinen vastuullisuus ja monimuotoinen työnantajakuva ovat keskeistä Metsähallituksen toiminnassa. FIBSin monimuotoisuusverkoston jäsenyys tukee vahvasti Metsähallituksen huolenpito-arvoa, jossa yhdessä henkilöstön kanssa on linjattu tärkeäksi luonnon ja luonnonvarojen lisäksi myös ihmisistä.

Lisätietoja:
Terhi Koipijärvi, viestintäjohtaja, Metsähallitus, puh. 050 5989 958
Pentti Hyttinen, pääjohtaja, Metsähallitus puh. 040 546 5227