Julkaistu 25.2.2020

Karvion leirintäalueen maapohja Metsähallitukselta yrittäjälle

Karvion leirintäalueella toimiva Karvion Leirintä Oy ja Metsähallitus ovat tehneet kaupat Heinäveden Karviolla sijaitsevan leirintäalueen maapohjasta. Alueen rakennukset Karvion Leirintä Oy osti jo kaksi vuotta sitten.

– Viime kesänä saimme tuntumaa karavaanareiden toiminnasta ja ensi kesänä keräämme vielä lisää kokemusta tehdäksemme päätöksen, miten lähdemme kehittämään aluetta, Karvion Leirintä Oy:n toimitusjohtaja Mika Mäkelä kertoo.

– Leirintäalueen huoltorakennus ja tilaussaunat remontoitiin viime kesänä. Myös mökit päivitettiin kalustojen ja sänkyjen osalta. Kesän jälkeen teemme päätöksen siitä, keskitymmekö ensisijaisesti karavaanareihin ja sen alueen kehittämiseen vai sijoitammeko alueelle myös uusia, moderneja mökkejä. Mikäli päätämme lähteä rakentamaan uusia mökkejä, tutkimme teemmekö sen omin voimin vai haemmeko siihen vahvaa kumppania, Mäkelä kertoo.

Karvion leirintäalue sijaitsee upealla paikalla Karvion koskien ja kanavan sekä Kermajärven äärellä. – Erityisesti Lintulan ja Valamon luostarit ovat sellaisia kohteita, joissa asiakkaamme haluavat vierailla, Mäkelä kertoo. Karavaanarit viipyvät yhdellä alueella keskimäärin yhden tai kaksi yötä, tästä on hyvä jatkaa Itä-Suomen muihin kohteisiin, kuten Kolille, Ruunaalle tai Bombaan, Mäkelä sanoo.

– Karvion Leirintä Oy:n ja Metsähallituksen kauppa vahvistaa Karvion alueen kehittymistä ja vahvistaa puhtaaseen luontoon ja vesistöön liittyvää matkailua alueella. Heinäveden kunta näkee erittäin positiivisena yrittäjän pitkäjänteisen panostuksen alueeseen ja sen kehittämiseen, Heinäveden va. kunnanjohtaja Maarika Kasonen sanoo.

Karvion koski

– Alueen kokonaisilme kohenee ja avartuu kesän aikana, kun Metsähallitus harventaa puustoa yhteisen suunnitelmamme mukaisesti, Mäkelä sanoo. Tarkoituksena on kunnostaa myös luontopolku ja lapsille hankimme jo viime kesänä Lappsetin leikkipaikan.

Mäkelä uskoo, että kotimaan matkailu ja lähimatkailu kasvavat, kun puitteet ovat kunnossa. – Käytämme tuulisähköä ja suosimme ravintolassamme kotimaisia ja lähituotteita, Mäkelä sanoo.

Myös Metsähallitus tukee kotimaan matkailua. – Olemme miettineet ilmasto-ohjelmassamme matkailun vaikutuksia ja sitä mikä on ilmastoviisasta matkailua, Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Jarkko Mähönen sanoo. – Etusijalla ovat sellaiset kaavoitusratkaisut, jotka kokoavat matkailutoimintoja yhteen matkailukeskuksissa, lisäksi pyrimme kasvattamaan matkailijoiden viipymää alueilla ja houkuttelemaan ihmisiä kotimaanmatkailuun, Mähönen kertoo.

– Kotimaan matkailulla on myös positiivisia vaikutuksia aluetalouksiin, Mähönen muistuttaa.

– Heinävedellä on käynnistetty kunnan elinvoimaa koskeva kehittämisselvitys, jossa haetaan yhteistä näkemystä Heinäveden elinvoiman kehittämiseen. Siinä Heinäveden suurimpina mahdollisuuksina nousi esille matkailu mm. puhdas luonto, vesistö ja kalastus sekä tapahtumat, Kasonen kertoo.

Lisätiedot:
Kaavoitusinsinööri, Jarkko Mähönen, Metsähallitus Kiinteistökehitys, 040 540 6266, jarkko.mahonen@metsa.fi
Toimitusjohtaja Mika Mäkelä, Karvion Leirintä Oy, 045 189 6538, mika.makela@karvionleirinta.fi
va kunnnajohtaja Maarika Kasonen, 040 5505 811, maarika.kasonen@heinavesi.fi