Julkaistu 3.6.2020

Kalastuslupia voi nyt hankkia sovelluksella

Metsähallitus on julkaissut Eräluvat-sovelluksen, jolla voi ostaa kalastuslupia ja maksaa valtion kalastonhoitomaksun. Eräluvat-sovellus on ladattavissa iOS- ja Android-järjestelmiä käyttäviin puhelimiin ja tabletteihin. Metsähallitus myi viime vuonna eri ostokanavien kautta 165 000 erälupaa ja 180 000 koko vuoden kalastonhoitomaksua.

Uudella sovelluksella kalastajat voivat hankkia sekä vapalupia että pyydyslupia Metsähallituksen kohteille. Lisäksi he voivat maksaa sovelluksessa valtion kalastonhoitomaksun. Sovelluksessa luvat myös säilyvät tallessa ja ne voidaan tarvittaessa esittää kalastuksenvalvojalle.

Metsähallitus aikoo lisätä Eräluvat-sovellukseen myös muita lupia myöhemmin.

Tähän saakka merkittävimmät Metsähallituksen erälupien hankintakanavat ovat olleet Eräluvat-verkkokauppa ja Eräluvat-palvelunumero 020 69 2424.

”Toivomme, että asiakkaat löytävät myös Eräluvat-sovelluksen ja kokevat sen vaivattomana tapana hankkia lupia ja säilyttää lupatositteita”, tietohallintopäällikkö Jari Haarala Metsähallituksen Eräpalveluista sanoo.

Kalastuslupien hankinta onnistuu Eräluvat-sovelluksella, kun kalastaja on kirjautunut sovellukseen. Kirjautuminen onnistuu samoilla tunnuksilla kuin Eräluvat-kauppaan osoitteessa verkkokauppa.eraluvat.fi. Jos tunnuksia ei ole ennestään, ne luodaan ensin verkkokaupassa.

Eräluvat-sovelluksessa luvat maksetaan maksukortilla, jonka tiedot asiakas syöttää ensimmäisen lupaostoksen yhteydessä. Sovelluksessa asiakas voi hankkia lupia vain itselleen.

Lue lisää aiheesta www.eraluvat.fi/sovellus

Lisätietoja

Tietohallintopäällikkö Jari Haarala
Metsähallitus, Eräpalvelut
040 805 2414, jari.haarala@metsa.fi