Julkaistu 1.11.2023

Kalastonhoitomaksusta tuli suosittu isänpäivälahja

Ensi vuoden kalastonhoitomaksua voi alkaa maksaa tänään keskiviikkona 1. marraskuuta. Kalastonhoitomaksusta on tullut suosittu, aineeton isänpäivälahja, jota on parhaimmillaan hankittu tuhansille isille jo marraskuun alussa.

Kalastonhoitomaksu on pakollinen kaikille 18–64-vuotiaille kalastajille kaikilla vesialueilla, minkä vuoksi se sopii useille suomalaisille miehille isänpäivälahjaksi. Yli miljoona heistä kalastaa vuosittain tavalla tai toisella. Ainoastaan yhdellä ongella, pilkillä tai silakkalitkalla voi kalastaa ilman kalastonhoitomaksua.

– Lahja on myös hyvä muistutus isälle siitä, että kalastonhoitomaksu on tosiaan pakollinen kaikkialla. Kalastitpa omilla, sukulaisen tai millä tahansa vesialueella tai vaikkapa merellä, kalastonhoitomaksu on perusmaksu, joka tulee aina maksaa, erityisasiantuntija Jaakko Haapakoski Metsähallituksesta sanoo.

Kalastonhoitomaksu maksaa 47 euroa myös kalenterivuodeksi 2024, eli hinta säilyy ennallaan. Viime viikolla Metsähallitus kertoi, että vuoden 2023 kalastonhoitomaksuja oli lunastettu lähes 10 miljoonan euron edestä.

Maksajien määrä lisääntyi hieman edellisvuodesta. Luonnonvarakeskus (Luke) puolestaan tiedotti viime viikolla, kuinka vapaa-ajankalastajien määrä on hienoisessa kasvussa.

Metsähallitus tilittää kertymän kokonaisuudessaan maa- ja metsätalousministeriölle, joka jakaa varat kalastuslain mukaisesti.

Lue lisää

Vapaa-ajankalastajia 1,8 miljoonaa (Luke, Vapaa-ajankalastus 2022)

Kalastonhoitomaksuista kertyi lähes 10 miljoonaa euroa (Metsähallitus)

Lisätietoja

Erityisasiantuntija Jaakko Haapakoski, Metsähallitus, puh. 040 190 8717