Julkaistu 10.9.2021

Kalastonhoitomaksujen tuotto lähenee 10 miljoonaa − kalastuksen suosiossa hieman laskua viime vuodesta

Kuluvan vuoden kalastonhoitomaksuja on lunastettu yli 250 000 kpl, ja tuottoa on kertynyt noin 9,5 miljoonaa euroa. Maksuja on lunastettu verkkaisemmin kuin viime vuonna, jolloin tuotto ylitti elokuun lopussa jo 10 miljoonaa euroa. Kuitenkin viime vuonna huippuunsa noussut kalastusinto on jatkunut edelleen kovempana kuin vuonna 2019, jolloin kalastonhoitomaksujen koko vuoden tuotto oli 8,9 miljoonaa euroa.

Vuoden 2021 kalastonhoitomaksujen myynti alkoi ensimmäisinä kuukausina hieman edellisvuoden aloitusta vilkkaammin. Huhti-kesäkuun myynti jäi pienemmäksi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona, jolloin kalastuksen suosiota kasvatti osaltaan koronapandemian myötä lisääntynyt vapaa-aika. Heinä-elokuun myynnissä päästiin pitkästä sadejaksosta huolimatta viime vuoden vastaavien kuukausien lukemiin. Lämmin syyskuun alku on pitänyt kysynnän korkeana edelleen, ja loppukesän myynneissä näkyy jo ulkomaalaisten kalastajien lisääntynyt määrä.

Metsähallituksen verkkopalvelujen käyttäjätietojen perusteella maksuvelvollisen ikäryhmän nuorimpien kiinnostus kalastonhoitomaksua kohtaan on laskenut viime vuodesta eniten, kun taas iäkkäimpien kiinnostus on pysynyt lähes viime vuoden tasolla. Viime vuonna suhteellisesti eniten kasvoi juuri 55 vuotta täyttäneiden ja 18−25-vuotiaiden kiinnostus kalastonhoitomaksua kohtaan.

Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18−64-vuotias ja ravustaa tai kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. Pelkkä kalastonhoitomaksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla ja vieheellä, pyydyksillä tai usealla vavalla kalastamiseen tarvitaan lisäksi vesialueen omistajan lupa.

Kalastonhoitomaksun voi ostaa Metsähallituksen verkkokaupasta osoitteesta www.eraluvat.fi, Eräluvat-sovelluksella, palvelunumerosta 020 69 2424, R-kioskeista sekä Metsähallituksen luontokeskuksista. Kalastonhoitomaksun voi lunastaa koko kalenterivuodeksi (45 €), seitsemäksi vuorokaudeksi (15 €) tai yhdeksi vuorokaudeksi (6 €). Maksusta tulee olla tarkastusta varten kalastaessa mukana joko paperinen tai sähköinen todiste, esimerkiksi Eräluvat-sovellus. Myös henkilöllisyys tulee varautua todistamaan kysyttäessä.

Kalastonhoitomaksut kerää Metsähallitus, joka tilittää varat maa- ja metsätalousministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset myöntävät varoja kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon, kalastuksenvalvontaan, kalastusharrastuksen edistämiseen, kalatalousalan neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin.

Lue lisää eraluvat.fi/kalastonhoitomaksu

Lisätietoja:
Kirsi Suojoki, erikoissuunnittelija, Metsähallitus, kirsi.suojoki@metsa.fi, 040 186 5875

Maa- ja metsätalousministeriö
Metsähallitus, Eräpalvelut
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Luonnonvarakeskus
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry
Kalatalouden Keskusliitto
Suomen sisävesiammattikalastajien liitto ry
Suomen Ammattikalastajaliitto ry