Julkaistu 9.12.2019

Kalastonhoitomaksu on ympäristöystävällinen joululahja

Kalastajan tulee maksaa kalastonhoitomaksu, jos on 18–64-vuotias ja harjoittaa muunlaista kalastusta kuin onkimista, pilkkimistä tai silakan litkausta. Joulun lähestyessä Metsähallitus muistuttaa, että kalastonhoitomaksu ei tavaralahjan tapaan kuormita luontoa, vaan on sijoitus luonnon, ihmisen ja yhteiskunnan hyvinvointiin. Maksulla kerättyjä varoja käytetään mm. kalastusvesien ja kalakantojen hoitoon.

Kalastajalle kalastonhoitomaksu on hyvinvointia lisäävä lahja. Kotimainen kala on terveellistä ruokaa ja sen säännöllistä syömistä suositellaan. Metsähallituksen tutkimuksen mukaan kalastus lisää luonnossa liikkumista, parantaa kuntoa ja rentouttaa mieltä. Yhdessä koettuna kalastusretki lisää myös sosiaalista hyvinvointia. Luonnon hyvinvointiin kalastonhoitomaksu vaikuttaa suoraan tuottojen käyttökohteissa. Varoja käytetään kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnitteluun ja toimeenpanoon sekä kalastuksenvalvontaan, järjestöille neuvontapalveluihin, kalatalousalueiden toimintaan sekä omistajakorvauksiin. Yhteiskunnalle kalastonhoitomaksun merkitys näkyy kansanterveyden lisäksi työllistävyyden kautta. Kalastusharrastus lisää monipuolista palvelukysyntää kalastuskohteissa.

Kalastonhoitomaksuista löytyy sopiva vaihtoehto aktiivisesti ja satunnaisemmin kalastaville. 45 euron vuosimaksu sopii useita kertoja vuodessa kalastaville. Vuosimaksun maksavalle Metsähallitus postittaa lisäksi kalastusaiheisen Suomu-lehden. Pienemmät maksut ovat viikon kalastusajan mahdollistava 15 euron, ja yhden vuorokauden kalastuksen mahdollistava kuuden euron maksu.

Ympäristötietoiselle kalastonhoitomaksu on hyvä lahjaidea, vaikka ei kalastusta harjoittaisikaan.

Yllätyksellisin lahja onkin kalastukseen vasta tutustuvalle:

– Vuorokausimaksulahjalla innokkaampi kalastaja voi luontoretken lomassa tutustuttaa harrastukseensa puolison tai ystävän. Viikkomaksu on loistava idea esimerkiksi perheenjäsenille, jotka viettävät mökillä lyhyitä aikoja yhdessä, ehdottaa projektipäällikkö Mika Laakkonen Metsähallituksesta.

Vuoden 2020 kalastonhoitomaksun voi ostaa Metsähallituksen verkkokaupasta osoitteesta www.eraluvat.fi, palvelunumerosta 020 69 2424, luontokeskuksista ja R-kioskeista (palvelumaksu 3€) kautta maan. Verkkokaupasta voi tulostaa lahjakortin kalastaessa mukana pidettävän maksukuitin kääreeksi.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Mika Laakkonen, Metsähallitus, Eräpalvelut, puh. 040 589 7559