Julkisuuteen on nostettu Metsähallituksen päätehakkuukohde, jonka kohdalla huomiota on kiinnitetty suojavyöhykkeen mitoitukseen. Metsähallitus toimii raakkukohteilla Metsätalouden oman ympäristöoppaan sekä valvovalta viranomaiselta eli paikalliselta ELY-keskukselta saatavien ohjeiden mukaisesti. Kyseisellä kohteella puunkorjuun toteutuksesta on käyty vuoropuhelua Ely-keskuksen kanssa, eikä siinä ole tunnistettu aihetta jatkotoimenpiteisiin.
Raakkuvesistöjen puunkorjuusuunnitelmissa ja -toteutuksessa tärkein ympäristön turvaamistavoite on suojella vesistöä ja raakkua. Oleellista on, että suojavyöhyke ulotetaan aina riittävän kauas joenuomasta, ettei ravinteita, humusta tai kiintoaineita pääse valumaan vesistöön. Vyöhykkeen leveyden lisäksi on tärkeää ottaa huomioon muun muassa maan pinnanmuodot. Jyrkissä rinteissä suojavyöhykkeen on oltava leveämpi, kun taas tasaisella maalla voi riittää kapeampi vyöhyke.
Kyseisessä kohteessa joen rantaan on jätetty 10-15 metrin puustoinen suojavyöhyke. Lisäksi on jätetty leveydeltään yli 40 metrin vyöhyke, jossa ei tehdä maanmuokkausta eikä raivata vesakkoa. Tällä tavoin vältetään kiintoaineksen valuminen vesistöön. Kokonaisuudessaan vyöhykkeen leveys on yli 50 metriä.
Koska vyöhyke sijaitsee joen pohjoisrannalla, ei sen leveyden määrittelyssä huomioon otettavan varjostavan puuston jättäminen ole yhtä kriittistä kuin etelärannalla.
Jokea ei ole ylitetty metsäkoneilla.
Metsähallitus on sitoutunut suojelemaan raakkuvesistöjä ja varmistamaan, ettei puunkorjuutoiminta vaaranna herkkiä ekosysteemejä. Jo aiemmin on kerrottu, että Metsähallitus tarkastaa varotoimenpiteenä kaikki raakkuvesistöjen läheisyyteen suunnitellut puunkorjuukohteet ennen uusien toimenpiteiden aloittamista. Lisäksi puunkorjuun sopimusyrittäjille on lähetetty tietopaketti toiminnasta raakkuvesistöjen läheisyydessä.
Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen, p. 040 583 6983
Lisää aiheesta:
Metsähallitus tarkastaa raakkuvesistöjen läheisyyteen suunnitellut puunkorjuukohteet
EDIT: Uutista on tarkennettu ja täydennetty 9.9.2024. Uutisen alkuun on tarkennettu tietoja yhteydenpidosta ELY-keskuksen kanssa. Suojavyöhykettä koskevaan kohtaan on lisätty tieto puustoisen suojavyöhykkeen leveydestä, joka puuttui alkuperäisestä uutisesta. Uutisen loppuun on lisätty tieto, että jokea ei ole ylitetty metsäkoneilla sekä aiemmin julkaistu tieto siitä, että Metsähallitus tarkastaa varotoimenpiteenä suunnitellut hakkuut raakkukohteilla ennen uusien toimenpiteiden aloittamista.