Julkaistu 30.6.2021

Iso pörriäinen, Bombus hypnorum, lennähtää Kajaaninjoelle

Pölyttäjien kesä Kajaanissa jatkuu. Kaupungin keskustaan, Rauniolinnan välittömään läheisyyteen lipuu joelle kellumaan iso pörriäinen. Taiteilija Urho Kähönen on luonut oman versionsa Bombus hypnorumista eli kartanokimalaisesta. Kyseinen laji on elokuussa Kajaanissa järjestettävän Luonnon konserttisalin sankari, jonka ympärille koko tapahtuman sisältö rakentuu.

Kajaanilaiset ovat tottuneet syksyllä Kajaaninjoessa kelluvaan kekripukkiin. Tänä kesänä joessa kelluu kartanokimalainen. Värikkään teoksen on valmistanut kuhmolainen kuvataiteilija Urho Kähkönen. Kimalainen on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Teoksen ärhäkän pinkki värimaailma on haettu kimalaisen näköaistin kautta. Kimalaiset näkevät muun muassa ultravioletin.

– Olin jo kauan aikaa sitten kiinnittänyt huomiota Hyrynsalmella metsässä lojuvaan vanhan kuplavolkkarin runkoon. Mietin, että se voisi joskus taipua taiteeksi. Nyt se istahti mainiosti tähän kimalaisteemaan. Teosta työstettäessä oli haastavinta synnyttää kimalainen samalla kuitenkin säilyttäen kuplan muodon. Halusin, että alkuperäkin jää näkyviin, Urho Kähkönen kertoo.

Kelluvan kimalaisen lisäksi Kajaaninjoen rantapuistosta löytyy kimalaisaiheinen ääniluontopolku. Jyväskylän yliopiston Evoluutiopajojen Kimalaiskimara-ääniluontopolku kutsuu oppimaan kimalaisista.

Molemmat teokset ovat osa Suomen ensimmäistä Luonnon konserttisalia, joka järjestetään Kajaanissa osana Linnanvirta-puistojuhlaa lauantaina 20.8.2021. Tapahtuman ytimessä on sankarilaji Bombus hypnorum eli kartanokimalainen.

Luonnon konserttisali on toiminnallinen ja elämyksellinen koko perheen ulkoilmatapahtuma, jossa luontotiede ja taide paiskaavat kättä. Kartanokimalaiseen tutustuminen käynnistyy iltapäivän toiminnallisilla rasteilla. Kaikki huipentuu illan konserttiin, joka kruunaa kokemuksen kertomalla kimalaisen tarinan musiikin, valotaiteen ja tanssin keinoin.

Myös Kajaanin kaupunki huomio pölyttäjiä tänä vuonna. Nurmetettaville alueille on lisätty apilan siemeniä. Nurmikon leikkaajat jättävät kukkivia alueita leikkaamatta ja niittyalueita pyritään leikkaamaan vasta kukinnan jälkeen. Kaupunki on myös vähentänyt kasvinsuojeluaineiden käyttöä ja alkanut testaamaan muita menetelmiä rikkaruohojen poistamiseen. Jokirannan puistoon on tuotu kesäksi Kainuun hunajapajalta mehiläispesä, jonka elämää ihmiset pääsevät seurailemaan.

Media on tervetullut seuraamaan Bombuksen saapumista Kajaaninjoelle, rauniolinnan läheisyyteen torstaina 1.7. klo 14-16. Taiteilija Urho Kähkönen haastateltavissa paikan päällä noin klo 15-16.

Lisätietoja:

Tapahtumatuottaja Veikko Leinonen, Vaara-kollektiivi, puh. 050 570 6577

Luonnonkonserttisali