Julkaistu 29.6.2021

Iivaaran retkeilyreitti ja Kylmäluoman retkeilyalue on toistaiseksi suljettu – retkeilijöitä kehotetaan varovaisuuteen Kainuun ja Koillismaan kohteilla

Kuusamon Iivaara ja Kylmäluoman retkeilyalue Taivalkoskella ovat Koillismaalla pahiten alkuviikon myrskytuhoista kärsineet retkeilykohteet. Molemmat on suljettu toistaiseksi retkeilijöitä. Myös muilla alueen kohteilla, muun muassa kansallispuistoissa liikuttaessa kannattaa pitää varovaisuus mielessä. Myrskytuhojen raivaamiseen tulee menemään aikaa.

Juhannusviikon myrskyt ovat runnelleet Kainuun ja Koillismaan retkikohteita. Erityisen rajua tuhoa tiistai-illan myrsky teki Taivalkoskella, Kylmäluoman retkeilyalueella. Kylmäluoman retkeilyalue on toistaiseksi suljettu. Alueella riittää raivattavaa vielä pitkään.

Myös Kuusamon Iivaaralla on merkittäviä myrskytuhoja ja Iirinki-retkeilyreitti on toistaiseksi suljettu.

Pienempiä myrskytuhoja on syntynyt myös monissa muissa retkeilykohteissa, kuten Hossan, Syötteen ja Oulangan kansallispuistoissa. Myrsky riepotteli pahoin myös Rokuan kansallispuistoa. Retkeilyreiteille on kaatunut puita. Myrskytuhojen laajuutta selvitetään parhaillaan. Metsähallitus on käynnistänyt raivaustyöt mutta laajojen alueiden läpikäymiseen ja kaikkien myrskytuhojen korjaamiseen tulee menemään aikaa.

Metsähallitus muistuttaa retkeilijöitä noudattamaan erityistä varovaisuutta Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan retkikohteilla liikuttaessa. Osa puista on kaatuessaan jäänyt nojalleen toisten puiden varaan. Nämä puut, niin sanotut konkelot, saattavat kaatua yllättäen niihin kertyneen jännitteen takia ja niiden alta kulkemista tulee välttää.

Lisätietoja

Kylmäluoman retkeilyalue

Iivaara

Hossan kansallispuisto

Syötteen kansallispuisto

Oulangan kansallispuisto