Julkaistu 1.7.2022

Helteet jatkuvat, vedet kuumenevat – kalastuslupien myynti keskeytynyt eri puolilla Suomea

Metsähallituksen kalastuskohteiden lupamyyntiä on jouduttu sulkemaan lämmenneiden vesien vuoksi eri puolilla maata. Monilla kohteilla veden lämpötila on noussut erityisesti lohikalojen kannalta jo kriittisen korkeaksi. Tällä hetkellä lupamyynti on keskeytetty kahdeksalla kohteella, ja tilannetta arvioidaan uudelleen 11.7. Asiakkaita kehotetaan siirtämään jo hankitut kalastusluvat myöhempään ajankohtaan. 

Paahtava helle keskeytti lupamyynnin perjantaina 1.7. Iijoen keskiosan, Vikajoen, Hossan sekä Langinkosken kalastuskohteilla. Aiemmin viikolla 28.6. lupamyyntejä keskeytettiin jo Kotalan koskien, Kolima-Keiteleen koskireitin, Karvionkosken ja Keihärinkosken alueilla. Kaikilla näillä kohteilla veden lämpötilaa tarkkaillaan, ja myynnin mahdollisesta jatkamisesta tiedotetaan 11.7. Eräluvat.fi-sivustolla.  

Lupamyyntejä keskeytettiin lämmenneiden vesien vuoksi myös viime kesänä. Keskeytyksillä varmistetaan, että kalastus säilyy kestävänä. Jopa Lapissa jokivedet ovat tällä hetkellä lämmenneet paikoin yli 22 asteeseen, joka alkaa olla monille kaloille varsin tukala lämpötila. 

Kohteilla, joilla lupamyynti on nyt keskeytetty, pääasiallisia saaliita ovat lohikalat. Lohikalat sietävät kuumuutta huonosti, ja erityisesti vapauttamisesta toipuminen vaarantuu. Kalan vapauttaminen on kalastajalle usein välttämättömyys, sillä saaliiksi voi tulla rauhoitettu kala, kuten alamittainen taimen, harjus tai järvilohi. Lämpimissä vesissä vapauttamista edeltävä väsytys voi aiheuttaa rauhoitetun kalan menehtymisen.  

“Vaikka osalla erityiskohteista kalastuslupien myynti keskeytetään, löytyy halki Suomen hyviä kalastuskohteita, joissa pääasiallisena saaliina ovat lämpöä paremmin sietäviä lajeja, kuten ahventa, haukea ja kuhaa. Useimpien lupa-alueiden ympäristöstä löytyy yleiskalastusoikeuksin kalastettavia järvi- ja lampivesiä, joissa esimerkiksi ahvenen onkimista tai viehekalastusta voi harjoittaa”, muistuttaa erikoissuunnittelija Markku Vierelä. 

Aiemmin hankitut luvat suositellaan siirrettäväksi 

Vaikka lupamyynti keskeytyy, ei jo ostettuja lupia peruta. Metsähallituksen ei ole mahdollista yksipuolisesti peruuttaa jo maksettuja lupia ilman luvanhaltijan suostumusta. Kalastajat voivat kuitenkin siirtää lupia myöhäisempään ajankohtaan. Siirrosta ei peritä maksua, mutta siirto on tehtävä ennen kalastusluvan kalastusajan alkamista.  

Maksetun luvan voi tässä poikkeustilanteessa myös perua kokonaan ennen luvan voimassaolon alkamista ja saada rahansa takaisin. Peruutuksesta peritään käsittelykuluna 13 euroa. Maksamattomat luvat voi aina peruuttaa ilman kuluja. 

Lupien siirtämisessä ja perumisessa tulee olla yhteydessä Eräluvat-asiakaspalveluun puhelimitse 020 69 2424 (arkisin klo 9–15) tai sähköpostitse eraluvat(a)metsa.fi.  

Lisätietoja 

Erikoissuunnittelija Markku Vierelä, Metsähallitus Eräpalvelut, p. 0206 39 7150 
Projektipäällikkö Raisa Nikula, Metsähallitus Eräpalvelut, p. 0206 39 4044 
Erikoissuunnittelija Eetu Karhunen, Metsähallitus Eräpalvelut, p. 0206 39 4241