Julkaistu 4.9.2020

Eräluvat-sovelluksella pääsee nyt hirvi- ja karhujahtiin

Karhunmetsästysluvan sekä hirvenmetsästyksen vierasluvan valtion maille voi tänä syksynä hankkia Metsähallituksen Eräluvat-sovelluksella. Karhulupia myydään vuosittain 3 700 kappaletta ja hirvenmetsästyksen vieraslupia 3 800 vuorokautta.

Eräluvat-mobiilisovellus julkaistiin keväällä 2020. Aluksi sovelluksella on voinut maksaa valtion kalastonhoitomaksun sekä ostaa Metsähallituksen kalastuslupia vapa- ja pyydyskalastukseen ja uraluvan moottorikelkkailuun. Sovelluksen on ladannut jo noin 32 000 eräharrastajaa. Sovellus on saatavilla iOS- ja Android-puhelimiin ja -tabletteihin.

Henkilökohtaisella hirvenmetsästyksen vuorokausiluvalla, eli niin sanotulla vierasluvalla, pääsee osallistumaan jahtiin sellaisen hirviseurueen vieraana, jolle on myönnetty Metsähallituksen hirvenmetsästyksen aluelupa. Vieraslupaa ostettaessa sovelluksessa kysytäänkin aluelupahakemuksen tunnistenumeroa, jotta vieraslupa yhdistyy oikeaan aluelupaan.

Vierasluvan voi sovelluksella ostaa vain itselleen yhdeksi vuorokaudeksi kerrallaan. Mikäli haluaa hankkia lupia myös muille kuin itselleen, voi asioida Eräluvat-verkkokaupassa, jossa on mahdollista ostaa kerralla useita vieraslupia.

Karhunmetsästykseen voi sovelluksella ostaa henkilökohtaisen vuorokausi- tai kausiluvan. Poronhoitoalueella sijaitsevilla valtion alueilla karhunmetsästykseen riittää Metsähallituksen karhulupa, kunhan riistanhoitomaksu on maksettuna ja ampumakoe suoritettuna. Poronhoitoalueen ulkopuolella karhuja metsästetään Suomen riistakeskuksen myöntämillä poikkeusluvilla, jotka myönnetään yleensä useamman alueen yhteislupana. Metsästäjän on ilmoittauduttava yhteislupaan, minkä lisäksi tulee yleensä hankkia henkilökohtainen metsästyslupa Metsähallitukselta, mikäli karhunmetsästysalueeseen kuuluu valtion maita.

Valtion alueilla karhunmetsästys on suosituinta poronhoitoalueella. Viime vuoden 3 707 karhunmetsästysluvasta 2 153 hankittiin poronhoitoalueelle, 1 092 Pohjois-Karjalaan ja loput muille karhualueille, kuten Kainuuseen.

Karhunmetsästäjät voivat hankkia lupansa myös Eräluvat-verkkokaupasta tai Eräluvat-palvelunumerosta 020 69 2424. Hirvenmetsästyksen vierasluvan saa sovelluksen lisäksi verkkokaupasta ja Eräluvat-lupahakujärjestelmästä.

Myös verkkokaupassa kirjautuneena asiakkaana ostetut luvat näkyvät sovelluksessa. Sovellukseen saa siis näkyviin myös pienriistaluvat, vaikkei niitä toistaiseksi voi ostaa sovelluksella.

Lisätietoja

Ylitarkastaja Ahti Putaala, Metsähallitus (metsästysluvat)
puh. 0206 39 6619, ahti.putaala(a)metsa.fi

Tietohallintopäällikkö Jari Haarala, Metsähallitus (sovellus)
puh. 0206 39 6239, jari.haarala(a)metsa.fi