Metsähallituksen luontopalvelut on suunnitellut yhteistyötahojen kanssa, miten Söderskärin ja Långörenin saariston Natura 2000 -aluetta käytetään ja hoidetaan tulevaisuudessa. Söderskärin ja Långörenin saariston lisäksi suunnittelun piriiin kuuluvat valtion omistamat alueet Pirttisaaressa ja Glosholmissa.

Tavoitteena ainutlaatuisen saaristoluonnon ja arvokkaan kulttuuriperinnön säilyttäminen

Käytön suunnittelussa ja kehittämisessä on otettu huomioon alueen ainutlaatuisen ja häiriöille herkän saaristoluonnon ja arvokkaiden kulttuuriperintökohteiden säilyttäminen tuleville sukupolville. Söderskärin Majakkasaarilla on yksi Suomen hienoimmista majakka- ja luotsirakennuskokonaisuuksista. Natura 2000 -alue kokonaisuudessaan on erittäin tärkeä pesivän saaristolinnuston suojelulle. Lisäksi Söderskärin alue on tärkeä linnuston seuranta- ja tutkimusalue.

Virkistyskäyttöä ja luontomatkailua kehitetään hallitusti

Tavoitteena on ollut käytön ohjaaminen tietyille retkeily- ja luontomatkailukäyttöön soveltuville alueille. Suuri osa Natura 2000 -alueesta on suojeltu yksityisinä tai valtiolle kuuluvina luonnonsuojelualueina, joiden virkistyskäyttöä rajoittavat niiden perustamissäädökset.

Valtion aluetta Pirttisaaressa kehitetään yhteistyössä Uudenmaan virkistysalueen kanssa. Glosholmia kehitetään käyntikohteeksi. Se soveltuisi hyvin esim. vuokrattavaksi luontomatkailuyritystoimintaan. Söderskärin Majakkasaarten virkistys- ja luontomatkailukäytön tavoitteena on se, että käyttö tukee kulttuuriperintö- ja luontoarvojen säilyttämistä tai esittelyä yleisölle.

Suunnitelma on lähetty ympäristöministeriöön vahvistettavaksi 21.12.2012.

Lisätietoja

Päivitetty viimeksi 17.8.2023