Seitsemisen ja Lauhanvuoren metsäpeurat laskettiin maaliskuussa

Luonnonvarakeskus toteutti maaliskuun puolivälissä metsäpeurojen lentolaskennan Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa ja niiden lähialueilla. Laskennassa tehdyt havainnot viittaavat siihen, että molemmilla alueilla elää vähintään kolmisenkymmentä metsäpeuraa.

Sekä Seitsemisen että Lauhanvuoren metsäpeurakanta on peräisin MetsäpeuraLIFE-hankkeessa (2016–2023) toteutetuista palautusistutuksista. Osakantojen kehitystä seurataan siksi tarkasti. Lentolaskentojen avulla saatiin kuva sen hetkisestä eläinten vähimmäismäärästä alueilla sekä lisätietoja kannan rakenteesta.

Metsäpeuratokka Seitsemisessä. Kuva: Petri Timonen, Luonnonvarakeskus

Seitsemisessä laskijat näkivät 23 metsäpeuraa (joista kaksi vuonna 2024 syntynyttä vasaa) ja lisäksi seitsemän tai kahdeksan yksilön kokoisen tokan jäljet, josta ei kuitenkaan yrityksestä huolimatta saatu näköhavaintoa. Lauhanvuoren kansallispuistosta ja sen tuntumasta laskijat löysivät 19 peuraa (joista kaksi vasaa). Näiden lisäksi sekä ennen että jälkeen laskennan alueella tehtiin vahvistettu havainto seitsemän yksilön kokoisesta laumasta. Molemmilla alueilla oli lisäksi vanhoja jälkiä, jotka viittasivat siihen, että laskenta-alueilla oli oleskellut mahdollisesti enemmänkin peuroja.

Paikallisilta ennen laskentaa saadut tuoreet metsäpeurahavainnot sekä Metsähallituksen työntekijöiden maastokäynnit auttoivat kohdistamaan laskentaa oikeille alueille. Huono lumitilanne kuitenkin hankaloitti laskennan toteutusta, ja ennakkohavainnoista huolimatta osa peuroista jäi todennäköisesti löytymättä. Lentolaskennat ovat vain yksi keino selvittää palautusistutettujen osakantojen kokoa. Metsähallitus jatkaa yleisöhavaintojen keräämistä Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoissa ja niiden lähialueilla liikkuvista metsäpeuroista. Molemmissa kansallispuistoissa on pienimuotoista riistakameraseurantaa. Syksyiset kiimatokat pyritään valokuvaamaan. Lisäksi palautusistutusalueilla on yhteensä kuusi GPS-merkittyä yksilöä.