Julkaistu 12.2.2020

Suoluonnon palauttaminen alkaa Pelkosenniemen Kilpiaavalla

Kilpiaavan luonnonsuojelualueen vesitasapainoa aletaan palauttaa takaisin luonnontilaan. Kilpiaavalle on 1970-luvun alussa kaivettu pitkiä ojia suon kuivattamiseen maataloutta varten.

Metsähallituksen Luontopalvelut tekee suon ennallistamisen valmistelutöitä Pelkosenniemellä Kairalan ja Suvannon kylien välissä ja Kitisen mutkassa sijaitsevalla Kilpiaavan suojelualueella. Työ näkyy kevättalvella työkoneiden kulkuna Kairalan kylältä länteen Kilpiaavalle.

Ennallistamistyötä on alettu valmistella pohjaamalla talvitietä Kairalan kylältä Kilpiaavalle. Kevättalvella ojien varsilta poistetaan kasvanutta puustoa, ja kelien salliessa puut myös ajetaan keväällä suolta tien varteen. Varsinainen ennallistaminen tehdään loppuvuodesta kaivurityönä.

Syksyllä veden kulkua ohjataan takaisin Kilpiaavalle patoamalla vanhoja ojia.

Kilpiaapaa Pelkosenniemellä halkoo suolle tehty oja. Kuva: Mika Puustinen, Metsähallitus.

Kilpiaavan ennallistaminen osa EU:n rahoittamaa LIFE-hanketta

Työ on osa Metsähallituksen Luontopalvelujen vetämää Hydrologia-LIFE-hanketta, jossa pyritään soiden, purojen ja lintuvesien turvaamiseen 103 kohteessa Natura-alueilla kautta Suomen vuosina 2017–2023.

Suo- ja vesiluonto on voimakkaasti uhanalaistunut vuosikymmenien kuluessa. Hankkeen avulla luontoa turvataan etenkin tukkimalla ojia, kunnostamalla puroja ja umpeen kasvavia arvokkaita lintujärviä sekä hankkimalla arvokkaita soita suojeluun. Samalla parannetaan tulvasuojelua ja veden laatua sekä riistamaita.
Soiden vedenpinnan nosto turvaa turpeen hiilivarastoja eli hidastaa ilmastonmuutosta pitkällä aikavälillä.

Euroopan unioni rahoittaa 60 % Hydrologia-LIFE-hankkeen lähes yhdeksän miljoonan euron budjetista.

Lisätietoa

Suunnittelija Mika Puustinen, puh. 0400 241516; mika.puustinen(at)metsa.fi