Tekoälyn käytön kasvu näkyy yhä vahvemmin työelämässä. Metsähallituksessa henkilöstöä koulutetaan aktiivisesti tekoälyn hyödyntämiseen, ja aiheesta käydään jatkuvaa avointa keskustelua. Samalla on luontevaa, että uuden äärellä herää myös kysymyksiä. Henkilöstön keskuudessa on noussut esiin pohdintoja muun muassa luotettavuudesta, vastuullisuudesta ja tekoälyn käytön ympäristövaikutuksista. Päivitetyt tekoälyperiaatteet kokoavat tätä yhteistä ymmärrystä ja tukevat arkea uuden opettelussa.
Metsähallituksen tekoälyperiaatteiden ydin on selkeä: tekoäly ei korvaa asiantuntijaa, vaan toimii arjen työkaluna. Se helpottaa työtä esimerkiksi tekstien tiivistämisessä, kielenhuollossa, aineistojen jäsentelyssä ja visualisointien ideoinnissa. Uusia mahdollisuuksia kokeillaan yhtä aikaa uteliaasti ja harkiten. Jokainen asiantuntija vastaa kuitenkin aina itse tuottamansa sisällön oikeellisuudesta ja vaikutuksista, ja tekoälyn tuottamat materiaalit tarkistetaan aina ennen julkaisua.
Luottamus on Metsähallituksen toiminnan perusta. Siksi tekoälyn käytöstä kerrotaan avoimesti silloin, kun sillä on olennainen vaikutus sisältöön tai sen tulkintaan. Samalla pidämme kiinni aitoudesta: viestinnässä käytämme aitoja kuvia ja videoita ihmisistä, luonnosta ja toiminnastamme. Tekoälyllä tuotettu sisältö ei korvaa todellista kuvamateriaalia valtion mailta ja vesiltä.
”Sisällön on vastattava todellisuutta. Meille on tärkeää näyttää Metsähallituksen työ sellaisena kuin se on: aidoissa ympäristöissä, oikeiden ihmisten kautta. Hyödynnämme uusia teknologioita vastuullisesti ja ympäristövaikutukset huomioiden. Tekoäly on hyvä renki, mutta huono isäntä”, toteaa pääjohtaja Juha S. Niemelä.
Metsähallituksessa tuetaan henkilöstön kehittymistä tekoälyn käytössä ja rohkaistaan kokeilemaan uusia tapoja tehdä työtä. Samalla muistutetaan kohtuullisuudesta: tekoälyä hyödynnetään silloin, kun siitä on aidosti hyötyä, ja turhaa sisällön tuottamista vältetään. Näin huomioidaan myös energiankulutus ja ympäristövaikutukset.
Päivitetyt periaatteet pohjautuvat metsähallituslaisten omiin kokemuksiin, kysymyksiin ja havaintoihin. Tavoitteena on varmistaa, että tekoäly helpottaa työtä ja avaa uusia mahdollisuuksia, mutta ei vie toimintaa suuntaan, jossa vastuullisuus tai luottamus heikkenisivät.
Lisätiedot: Lasse Ketola, teknologiapäällikkö, lasse.ketola(at)metsa.fi