Saariselkä on kaukana pohjoisessa, ja siksi hohdokkaampi

Saariselän matkailukylä rajoittuu Urho Kekkosen kansallispuistoon. Luonto ja luonnonilmiöt, kuten revontulet, luovat alueelle oman vetovoiman, jonka turvin kansainvälinen matkailu erityisesti Aasiasta on kasvanut nopeasti. Lentokentälle on alle puolen tunnin matka. Saariselällä ja sen ympäristössä on yleiskaavoitettua ja asemakaavoitettua rakentamisaluetta ohjelmapalveluja, ravintoloita, hotelleja ym. matkailupalveluja varten.

Revontulet Saariselällä

Vapaita hotellitontteja

Kaukana, mutta lähellä

Saariselälle pääsee sujuvasti lentäen, linja-autolla ja omalla autolla. Lähin kansainvälistä liikennettä palveleva lentokenttä on alle puolen tunnin päässä Ivalossa. Jäämerelle sekä Norjaan ja Venäjälle on vain muutaman tunnin ajomatka. Matkaa Napapiiriltä ja Rovaniemeltä on noin 260 kilometriä.

Hotelli Kaunispää – Hotellitontti tunturin juurella
Tontti sijaitsee aivan matkailukeskuksen ytimessä Kaunispää-tunturin juurella, alueen palveluiden välittömässä läheisyydessä ja rinteissä kiinni.

Isomus – 5-tähden hotellitontti keskustassa
Keskellä kylää sijaitsevalle tontille voi rakentaa 5-kerroksisen hotellin, josta on näkymät laskettelurinteisiin ja/tai Urho Kekkosen kansallispuistoon.

Saariselän rinnealue
Laskettelurinteisiin rajoittuvat korttelit 315, 317 tai 320 voidaan yhdistää hotellitonteiksi.

Saariselän keskusta – Jokostie
Valmis hotellitontti aivan Saariselän keskustassa, kylän korkeimmalla paikalla. Rakennusoikeus 10 000  k-m2. Tontilla on kuusi rivitaloa, joissa on vuokra-asukkaat. Tontista on mahdollisuus lohkoa osa.

Muita Saariselän ja Inarin alueen valmiita liike- tai matkailupalvelujen tontteja

Laanila Laanipalo
Laanipalon tonttialue sijaitsee vain noin parin kilometrin päässä Saariselän palveluista.  Alueella on seitsemän matkailurakentamiseen kaavoitettua tonttia, jotka on mahdollista myös vuokrata.

Pitkäjärvi
Rauhallinen tontti Pitkäjärven rannalla, lähellä lentokenttää ja palveluita Ivalon ja Saariselän välillä. Tontti sopii hyvin ohjelmapalvelualueeksi ja/tai revontulimatkailurakentamiseen. Rakennusoikeutta on 3 000 k-m2. Jos rakentaminen kasvaa yli 500 k-m2:n, alueelle tarvitaan asemakaavoitus.

Saariselän keskusta, Kiveliöntie
Kaksi liiketonttia, 1 000 k-m2/ tontti. Nelostien ja Kiveliöntien välissä muiden liikerakennusten vieressä. Tonteille saa rakentaa toimisto- ja liiketiloja.

Ukonjärvi
Ukonjärven osayleiskaavassa on mm. matkailurakentamistontti, joka sijaitsee aivan 4-tien varrella Ukonjärven rannalla. Tontit vaativat asemakaavoituksen ennen rakentamista.

Saariselällä on myynnissä myös paljon sijoituskohteiksi sopivia lomatontteja. Ota yhteyttä, niin etsitään sinun tarpeisiisi sopiva tontti!

Alue kehittyy

Ivalon alueen (1,2,3) yleiskaava etenee. Kaavaan on tulossa rantarakentamiskohteita Inarijärven rannalle Nangunvuonon etelärannalle.

Nangunniemeen on tulossa matkailupalvelualue (RM) venesataman ympärille. Toinen RM-alue on tulossa Nelliminvuonon rannalle Konkeloniemeen.

Kutturantien varrella Haminanharjulla on kultamatkailurakentamiseen tarkoitettu yleiskaavoitettu alue (Ivalon-alue, Kuttura). Sillä on RA-3 (Kultamatkailuun liittyvää pienimuotoista rakentamista) ja RM- (lomakeskus- ja mökkikylärakentamista) alueita. Rakentaminen vaatii asemakaavan, mikäli seylittää 500 k-m2.

Kakslauttasen ympäristössä on vielä runsaasti käyttämätöntä rakennusoikeutta kaupalliseen majoitustoimintaan. Saariselän yleiskaavan, Kakslauttanen-Kiilopää-alueella on viisi RM-aluetta, jotka vaativat asemakaavoituksen ennen rakentamisen aloittamista.

Hyödyllisiä linkkejä

Kysy lisää!

Kari Männistö

Myyntipäällikkö

Metsähallitus
Kiinteistökehitys
PL 8016 (Ounasjoentie 6)
96101 Rovaniemi

Puh. 0206397681