Julkaistu 25.10.2019

Yrittäjälle mahdollisuus lähteä kehittämään Örön luontomatkailua

Metsähallitus hakee yrittäjää, joka vastaa vierasvene-, ravintola ja majoituspalveluista. Yrittäjältä edellytetään saaren kehittämiseen suuntaavaa palvelukonseptia, aiempaa kokemusta vastaavasta liiketoiminnasta saaristossa ja sitoutumista kestävän luontomatkailun periaatteisiin. Matkailupalvelut voi järjestää yksi yrittäjä tai useamman yrittäjän yhteenliittymä.

Valinnat pyritään tekemään joulukuuhun 2019 mennessä. Vuokrasopimus laaditaan viiden vuoden mittaiseksi, sisältäen kiinteän osan ja optio-osan. Vuosivuokra muodostuu kiinteästä ja liikevaihtoon sidotusta vuokraosuudesta.

Saaren nykyinen vuokrasopimus West Coast Seaservicen kanssa päättyy tämän vuoden lopussa. Sopimuksessa oli ensimmäisen vuoden jälkeen neljän vuoden jatkomahdollisuus, jota ei yhteisellä sopimuksella käytetty. Uuden yrittäjän tulee aloittaa toimintansa niin, että kahvila- ja satamapalvelut ovat yleisön käytettävissä 1.5.2020 mennessä.

Örön saaren omistaa Suomen valtio ja sitä hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Örö oli Puolustusvoimien käytössä vuoden 2015 loppuun saakka. Metsähallitukselle siirtymisen jälkeen saari avautui yleisökäyttöön 2016.

Saaren päänähtävyyksiin kuuluvat hienosti säilyneet kasarmialueet, järeät Obuhov-tykit sekä eri-ikäiset puolustusasemat ja linnoitteet. Saarelta löytää ainutlaatuista luontoa: paahdenummet ja hiekkarannat ovat säilyneet lähestulkoon koskemattomina jo yli sadan vuoden ajan. Öröllä onkin runsaasti perhos- ja kasvilajeja, joita ei ole havaittu missään muualla Suomessa. Myös linnustoltaan saari on rikas.

Tarkemmat hakuohjeet löytyvät sivulta www.luontoon.fi/oro/ajankohtaista.

Lisätietoa:
Metsähallitus, Rannikon Luontopalvelut: puistonjohtaja Harri Karjalainen, puh. 0206 39 4720, harri.karjalainen(at)metsa.fi