Julkaistu 15.5.2020

Ylä-Lapin kalastuslupien myynti alkaa 18.5.2020

Metsähallitus aloittaa kalastuslupien myynnin Enontekiön, Inarin ja Utsjoen jokikohteille maanantaina 18.5.2020. Myynnin aloittamista on lykätty koronavirustilanteen vuoksi.
Ylä-Lapin jokikohteiden kalastuslupien myynti aloitetaan yleensä toukokuun alkupuolella. Tänä vuonna myyntiä lykättiin, koska ensin haluttiin nähdä, voidaanko kalastuskausi avata turvallisesti koronatilanteen vuoksi. Maanantaina alkava myynti koskee ulkopaikkakuntalaisille myytäviä lupia. Kuntalaisten jokilupien myynti aloitettiin jo 5. toukokuuta
– Metsähallituksessa on päätetty hallituksen ohjeistusten mukaisesti purkaa rajoituksia ja avata palveluita hallitusti. Kalastus lisää jonkin verran matkustelua kotimaassa, muttei merkittävästi ihmisten kanssakäymistä. Katsomme, että kalastus on turvallinen harrastus poikkeuksellisina aikoina. Kalastuksella on lisäksi suuri merkitys monen suomalaisen jaksamiselle, minkä me haluamme myös ottaa huomioon, erätalousjohtaja Jukka Bisi sanoo.
Lähes kaikilla kohteilla, joiden lupamyynti alkaa maanantaina, kalastuskausi avataan kesäkuussa. Metsähallitus purkaa koronarajoituksia muutenkin kesäkuussa. Metsähallituksen Luontopalvelut avaa luontokeskukset, perinnetilat sekä varaus-, vuokra- ja autiotuvat 1.6. alkaen. Metsähallitus avaa myös tiedekeskus Pilkkeen Rovaniemellä samoin periaattein. Päätös noudattaa valtioneuvoston linjauksia julkisten tilojen avaamisesta.
Maanantaina myyntiin tulevia kalastuslupia voi hankkia kello 9.00 alkaen Eräluvat-verkkokaupasta ja -palvelunumerossa 020 69 2424. Metsähallituksen Ylä-Lapin toimipaikat eivät vielä ole vielä avoinna.
Metsähallituksen lupien hankinta- ja peruutusehdot on palautettu ennalleen 14.5.2020 alkaen, eli koronaviruspandemiaa ei enää katsota ylivoimaiseksi esteeksi, jonka perusteella maksettuja lupia voitaisiin perua.