Julkaistu 18.3.2019

Suomen ja Norjan yhteinen kävijätutkimus käynnissä Kilpisjärvellä ja Haltin alueella

Metsähallitus tekee Kilpisjärven ympäristössä ja Käsivarren erämaa-alueella kävijätutkimuksen, josta saadaan tärkeää tietoa alueen kestävän luontomatkailun kehittämiseen ja yhteensovittamiseen alueen muun käytön kanssa. Samaan aikaan tehdään kävijätutkimus myös Norjan puolella Haltin aluetta.

Tutkimuksesta saadaan tietoa muun muassa siitä, mihin alueella käyvät matkailijat ja retkeilijät käyttävät rahaa, millaisiksi he arvioivat alueen palvelut, mitä he tekevät alueella ja kokevatko he hyvinvointinsa kohenevan vierailunsa ansiosta.

Tulokset auttavat Metsähallitusta alueen hoitajana kehittämään luontomatkailun palveluja kestävästi sekä suojelemaan luonto- ja kulttuuriarvoja. Parempi tieto kävijöistä auttaa myös sovittamaan yhteen alueen perinteistä maankäyttöä ja kasvavaa matkailua. Kävijätutkimuksen tulokset ovat kunnan, matkailuyrittäjien ja alueen muiden toimijoiden käytettävissä.

Vertaamalla uusia tuloksia aikaisempiin ja muiden suosittujen luontomatkailukohteiden kävijätutkimuksiin saadaan arvokasta tietoa alueen kehittämiseen. Edelliset kävijätutkimukset Käsivarressa tehtiin 2010 ja 1997.

Tutkimus alkaa jo kevätsesongilla 15.3.–4.5. ja jatkuu yli kesä-ja syyssesonkien 1.7.–30.9. Tutkimus tehdään kävijöiden itse tai haastattelijan täyttämän lomakkeen avulla.

Kävijätutkimus on osa EU:n Interreg Pohjoinen -ohjelman rahoittamaa Suomen ja Norjan välistä Halti-yhteistyöhanketta, ja se kattaa myös Norjan puolella Haltin alueen, Reisan kansallispuiston ja reittiyhteydet Kåfjordiin, Reisan laaksoon ja Kautokeinoon (Kalottireitti). Hankkeessa organisoidaan Haltin alueen yhteistyö ja yhtenäistetään palveluja yli valtakunnanrajan. Kävijätutkimuksen tuloksia hyödynnetään hankkeessa kehitettäessä uusia työkaluja alueen käytön seurantaa ja hallintaa varten.

Lisätietoja
Projektipäällikkö Pertti Itkonen, Metsähallitus, Luontopalvelut; puhelin 0400 193647, sähköposti pertti.itkonen(at)metsa.fi